Kevät tuo sauhuttelijat ulos: Voiko parvekkeella tupakoinnista valittaa?

Kevät tuo kerrostalojen asukit, ja sen myötä myös tupakoitsijat parvekkeille. Mutta kuinka parveketupakointiin tulisi suhtautua? Saako parvekkeella tupakoida, ja saako parvekkeella tupakoinnista valittaa?

Kiinteistöliiton päälakimies Anu Kärkkäisen mukaan näyttää siltä, että taloyhtiön tai terveysviranomaisen on vaikea puuttua parveketupakointiin.

– Tupakointiin on tällä hetkellä vaikea puuttua, koska Korkeimmassa oikeudessa muutama vuosi sitten, ja Korkeimmassa hallinto-oikeudessa viime kuussa tehdyt päätökset eivät ole antaneet oikeutta kieltää tupakointi parvekkeilla, Kärkkäinen selittää.

Lasitetut parvekkeet ongelmallisia

Tupakansavu ei kuitenkaan välttämättä aina häiritse tupakoimattomia naapureita, siksi Kärkkäisen mukaan olisikin hankalaa kieltää tupakointi kaikkien suomalaisten taloyhtiöiden huoneistoparvekkeilla kokonaan. Esimerkiksi mikäli tupakointi tapahtuu parvekkeella joka on talon ylimmässä kerroksessa, nousee tupakansavu ilmaan eikä haittaa naapureille pääse koitumaan. Suurin ongelma tupakansavusta koituu Kärkkäisen mukaan kerrostaloissa joissa on lasitetut parvekkeeet.

– Lasitetut parvekkeet ovat usein ongelmallisia, sillä jos lasiluukkuja ei pidetä kiinni, pääsee tupakansavu etenemään ylöspäin hormivaikutuksen takia, ja näin saattaa häiritä muita asukkaita, Kärkkäinen kertoo.

Tupakkalakiin tulossa ehkä muutoksia

Vaikka taloyhtiö ja virkamies eivät voi parveketupakointiin puuttua, kertoo Kärkkäinen kuulleensa että Sosiaali-ja terveysministeriössä pohditaan parhaillaan mahdollisia muutoksia tupakkalakiin. Uudet säädökset tupakkalaissa saattaisivat vaikuttaa myös määräyksiin tupakoinnista parvekkeella.

– Sosiaali- ja terveysministeriö miettii tätä tupakointiin liittyvää kysymystä parhaillaan, ja tämä mietintä saattaa tulla aiheuttamaan muutoksia, jotta tupakointiin voitaisiin vaikeissa ongelmatilanteissa puuttua, Kärkkäinen lopettaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat