Jari Aarnio haki kahdeksannen kerran vapaaksi - turhaan

Helsingin käräjäoikeus päätti pitää huumepoliisin ex-päällikön Jari Aarnion edelleen vangittuna. Muun muassa törkeistä huumausainerikoksista epäilty Aarnio on ollut tutkintavankina nyt seitsemän kuukautta.

Rikosepäilyt kiistänyt Aarnio on hakenut nyt kahdeksan kertaa turhaan vapaaksi. Perusteena vangitsemisen jatkamiselle on edelleen sotkemisvaara.

Helsingin käräjäoikeus pui asiaa salaisessa pakkokeinoistunnossa, joten tarkempia tietoja epäilyistä ei oikeudesta herunut. Käsittely kesti neljä tuntia. 

Käräjätuomari Johanna Nevalainen ei sallinut kuvaamista salissa. Nevalainen on nyt yhdestoista eri tuomari, joka on puinut Aarnion vangitsemista tai takavarikkoja Helsingin käräjäoikeudessa.

Aarnion rikosepäilyjen tutkinta on viivästynyt sen verran, että Itä-Uudenmaan syyttäjä Mikko Männikkö haki pidennystä syytteen nostamisen määräaikaan. Alun perin syytteet olisi pitänyt nostaa 27. toukokuuta mennessä, mutta nyt uusi määräaika on heinäkuun lopussa. Tämä tarkoittaa sitä, että juttu tulee oikeuteen - jos syytteitä nostetaan - elokuun puolivälissä.

Tutkinnanjohtaja Jukka Haavisto kertoi, että he harkitsevat tiedotustilaisuuden pitämistä tutkinnan tiimoilta lähiaikoina.

Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemen ilmaisukielto jatkuu edelleen.

Lue myös:

    Uusimmat