Vuodenaikojen vaihtelusta voi ammentaa runsaasti ideoita juhlien kattauksiin ja kutsujen järjestämiseen. Kesä on juhlien huippuaikaa. Kesästä löytyy runsaasti virikkeitä puutarhakutsujen, häiden, syntymäpäivien, ristiäisten, talkoiden tai vaikkapa omalle kullalle tarkoitetun aamiaistarjottimen kattaukseen. Kesällä luonto on anteliaimmillaan.
Pöytäliinalla luodaan perustunnelma
Pöytäliina on tärkeä osa kattausta, sillä se luo hallitsevana taustana tunnelman koko kattaukselle. Liinan avulla saa helposti aikaan eri tyylisiä kattauksia. Pöytäliinan materiaali, koko, kuviointi ja väri vaikuttavat tunnelman syntymiseen. Pöydän muoto ja pinta puolestaan voivat rajoittaa liinan valintaa.
Tabletit tuovat kattauksiin pirteää vaihtelua. Mikäli pöydän pinta on tarpeeksi hyväkuntoinen voi tabletit panna suoraan pöydälle kunkin istuimen kohdalle. Tabletit voi myös asettaa pöytäliinan päälle. Ne voivat olla joko samaa kangasta kuin pöytäliina tai aivan eri materiaalia - kuten kaislaa, paperia tai muovia. Tableteilla ja kaitaliinoilla voi saada aikaan erilaisiin pöytäliinoihin yhdistettyinä hauskoja väriyhdistelmiä.
Mikäli liina on ohutta ja läpinäkyvää kangasta on liinan alle parasta panna alusliina. Se voi olla jotakin halpaa lakana- tai kuitukangasta. Näin eivät pöydän jalat ja mahdollinen epätasainen pinta kuulla liinasta läpi. Joskus tosin pöydän kuultaminen liinan alta voi olla haluttu tyylikeino.
Lautasliinoilla säväytetään
Kesäiset lautasliinat voivat olla kirkkaan valkoisia tai esiintyä kaikissa kesän väreissä. Lautasliinat voivat olla myös samaa kangasta kuin pöytäliina. Pellavaiset lautasliinat ovat nyt erityisen muodikkaita reikäpitsein tai kirjonnoin somistettuina. Paperiset lautasliinat ovat huolettomia, ja niiden valikoimissa löytyy valinnan varaa joka makuun ja tyyliin. Kankaiset liinat luovat kuitenkin juhlavamman tunnun kuin paperiset. Suurissa kotikutsuissa ne ovat kuitenkin varsin harvinaisia.
Lautasliinan taittelu on ihan oma taiteenlajinsa: on puffettikääröä, rakastavaisten solmua, kaksoisviuhkaa, festivaalia ja niin edelleen. Taittelumahdollisuuksia on lukuisia, joiden ohjeita löytyy erilaisista kirjoista ja oppaista. Lautasliinan voi kuitenkin myös asetella yksinkertaisesti ja tyylikkäästi sujauttamalla sen avattuna viini- tai vesilasiin tai käärimällä rullalle ja työntämällä lautasliinarenkaaseen.
Renkaiden sijaan lautasliinat voi solmia myös paperinarurusetilla, johon on koristeeksi kiinnitetty luonnosta pomittuja lehtiä ja kukkia - kuten esimerkiksi pieniä lemmikkikimppuja, ruusunkukkia tai pari puolukan varpua. Keraamiseen tai posliiniseen lautasliinarenkaaseen voi myös sujauttaa kukan koristeeksi. Pelkillä kesäkukilla tai yrteillä sidotut lautasliinat ovat erityisen viehättäviä. Kirkkaan valkoisen lautasliinan ympärille kietaistu sametti- tai silkkinauhakin luo juhlavan vaikutelman.
Kesäpöydät koristellaan nyanssein
Luonnonkukat ja heinät kuuluvat kesäpöytään. Vaasit ja maljakot, kannut ja purkit ovat sisältöineen tärkeä osa kattausta. Lyhytvartisia kedonkukkia voi myös asetella mukeihin ja kuppeihin, jotka ovat samaa sarjaa tarjoiluastiaston kanssa. Sympaattiset emaliastiat raikkaissa väreissä voivat olla hauska lisä rennossa kävyin ja oksin koristellussa mökkikattauksessa.
Lasi on aina upea elementti kattauksissa - olipa se sitten värillistä tai kirkasta. Lasiastiaston lisäksi pöytään voi koristeeksi asetella lasimaljoihin ja -vaaseihin kukkia, rannalta löydettyjä luonnon kiviä, matkoilta kerättyjä simpukoita tai kelluvia kynttilöitä. Kelluva vesihyasintti on myös kaunis kirkkaan lasiastian koristus. Se ei tarvitse multaa ja sen juuretkin ovat koristeelliset. Pohjalle voi asetella lisäksi muutaman sileän kiven.
Nimilapuilla vieraille varatut paikat muodostavat kutsuilla hauskan yksityikohdan. Nimilapputelineenä voi toimia vaikka pieni kukkanippu tai paksummanpuoleinen oksan pätkä, johon on kaiverrettu viilto nimikorttia varten. Kaupoissa myydään myös monenlaisia valmiita nimilapputelineitä posliinista, hopeasta, savesta ja puusta.
Kynttilät kuuluvat aina juhlavaan kattaukseen olipa sitten kesä tai talvi. Niiden ei ole pakko olla aina niitä kaikkein tavallisimpia. Kynttilöillä voi myös säväyttää. Lahjatavaraliikkeet myyvät toinen toistaan hauskempia ja persoonallisempia erikoiskynttilöitä.
Kattauksiin voi halutessaan kehittää teeman. Se voi olla pelkästään väri tai muoto tai sitten jokin tietty aihe, esimerkiksi meri, metsä, kansallisuus, tyylisuunta tai kuuluisa hahmo. Teeman mukaan valitaan ruokailuastiat ja aterimet, pöytäliinat, lautasliinat, kynttilät ja koristeet. Japanilainen minimalismi on ollut pitkään
sisustustrendeissä pinnalla ja se on ulottunut myös kattauksiin. Japanilaistyyppiset astiat - suorakulmaiset tai pyöreät, laakeat vadit, kulhot ja lautaset pelkistettyine linjoineen - ovat valloittaneet monen pöytäesteetikon sydämen. Japanilaistyylisten astioiden ympärille liittyy yksinkertainen ja pelkistetty koristelu ja tietysti aterimiksi puikot.
Teksti: Hanna Helimaa
Kuvat:Tradizzo Oy ja Arabia Oy
Uusimmat
-
18:45
Hollywood-tähti Brooke Shields esitteli 21-vuotiaan tyttärensä punaisella matolla – somessa ihastellaan: "Niin kauniita"
-
18:42
Kapellimestari Leif Segerstam on kuollut
-
18:41
MTV seuraa: Kärppien tähdet rokottivat tylyllä tavalla – Reid Gardiner osui taas!
-
18:37
Yhdysvaltain presidentinvaaleihin liittyy kaksi taloushuolta – vaikutusta Suomeen asti
-
18:21
Olkiluodon kolmosreaktorin säätösauvan häiriön syy selvitetty
-
18:18
Suomalaissensaation NHL-debyytti saa vielä odottaa – fanit hämmästyivät: "Olen pettynyt"
-
18:17
Yle: Kahta ulkomaalaista naista epäillään miehen taposta Kajaanissa
-
18:08
Video havainnollistaa, millaisesta syysmyrskystä nyt on kyse: "Kun tämä kamera on märkä, tietää, että vettä tulee poikittain"
-
18:06
Tuulivaurioita etelässä ja idässä, kovin puuska Lapissa, jonne tulee jopa 20 senttiä lunta – MTV seuraa syysmyrskyä
-
17:54
Vierailijan 80 000 vuoden takaa odotetaan ilmaantuvan taivaalle perjantaina
-
17:50
Tähtipelaaja menetti täysin malttinsa – painokelvoton purkaus tallentui tv-lähetykseen: "Haista v***u!"
-
17:39
Nasima Razmyar PS-ministerien pakolaislinjasta: "Täysin sydämetöntä – ja pääministeri juoksee perässä"
-
17:33
Minna Ruusuvuoren bulimia kesti 32 vuotta: "Se oli kuin tuttu kaveri, josta haetaan lohtua"
-
17:26
Valkeakosken murhauhrin perheelle määrättiin 70 000 euroa kärsimyskorvauksia – totuus on kuitenkin toinen: "Omaiset eivät saa euroakaan"
-
17:25
Melania Trumpilta paljastus parin ensikohtaamisesta – Donald Trump iski silmänsä naiseen ollessaan treffeillä toisen kanssa
-
17:15
Israelilta yli 200 iskua vuorokaudessa Hizbollahin ja Hamasin kohteisiin, teitä on poikki eikä apua saada perille
-
16:58
Zelenskyi tapaa paavin
-
16:54
NHL:n tähtivahti sai mehevän sopimuksen
-
16:47
Sanna Marinin audiosarjassa väärää tietoa Suomen historian keskeisistä käänteistä – käsikirjoittaja luottaa, että kuulijat erottavat faktan ja fiktion
-
16:41
F1:ssä merkittävä kuljettajavaihdos? Red Bull -pomolta kova paljastus
-
Lataa lisää