Kesän huippumakuja

Parhaillaan käynnistyvä varhaisvihannessesonki aloittaa kesän. Avomaalta korjataan jo satoa lämpöä keräävien harsojen alta. Satomäärät ja kasvisten valikoima kaupoissa lisääntyvät päivittäin. Juhannukseen mennessä on satoarvioiden perusteella saatavilla jo laaja valikoima erilaisia kesän makuja. Samaan aikaan varhaisperunoiden sato on huipussaan. Kesällä on helppo ylittää tavoite: puoli kiloa kasviksia päivässä.

Ensimmäisinä varhaistuotteina myyntiin ovat ehtineet raparperit. Näitä seuraavat perunat, jotka istutettiin maahan jo huhtikuun aikana. Nopeimmillaan peruna kehittyy korjuukelpoiseksi noin 60 vuorokaudessa maan lämpimissä osissa harsojen ja muovien alla. Perunan kanssa samoihin aikoihin saadaan ensimmäisiä muovihuoneissa viljeltyjä nippuporkkanoita, -sipuleita ja salaatteja. Herneitä ja avomaan mansikoita odotellaan juhannuksen jälkeen.

Käsittele herkkiä tuotteita oikein

Varhaisvihannekset ovat erittäin mehukkaita ja haihduttavat runsaasti ohuen kuorikerroksen vuoksi. Tästä syystä nämä vihannekset kannattaa säilyttää mahdollisimman viileässä ja haihdutukselta suojattuina. Liian lämpimässä muun muassa vihannesten makuaineet vähenevät. Tästä säännöstä poiketen tomaatti, kurkku ja uudet perunat tulisi säilyttää yli 10 asteen lämpötilassa.

Paljaaltaan myytävät nipputuotteet kannattaa pakata muoviin odottamaan syöntiä, ellei niitä käytetä saman päivän aikana. Tätä ennen lehtiosat kannattaa poistaa, koska naattien kautta haihdutus on suurinta. Monet varret ja naatit ovat myös herkullista syötävää. Esimerkiksi sipulikasvin vihreät lehdet ovat maukkaita ja niissä on runsaimmin terveellisiä suojaravintoaineita. Myös kukkakaalin ja parsakaalin lehdistä ja kantaosista saa maukasta ja vitamiinipitoista syötävää.

Reseptejä kesävihanneksista:

Lue myös:

    Uusimmat