Kesäkuu oli ennätyskuuma – helle porotti koviten heinäkuussa

Uskoisitko tällaisia sääennusteita? MTV Uutisten Markus Mäntykannas kertoo, miltä sää näyttää 1.1.2100 3:19
1533719 Uskoisitko tällaisia sääennusteita? MTV Uutisten Markus Mäntykannas kertoo, miltä sää näyttää 1.1.2100.

Viime vuoden kesäkuussa kuukauden keskilämpötilat olivat ennätyksellisen korkeita varsinkin maan etelä- ja keskiosassa, kertoo Ilmatieteen laitos.

Kesäkuun keskilämpötilat nousivat mittaushistorian korkeimmiksi paikoin myös maan pohjoisosassa. Myös heinäkuu oli huomattavasti tavanomaista lämpimämpi. Sen sijaan helmi-, syys- ja joulukuu olivat selvästi tavanomaista kylmempiä kuukausia.

Koko vuoden keskilämpötilaltaan viime vuosi oli kuitenkin varsin tavanomainen viime vuosikymmeniin verrattuna. Koko maan keskilämpötila oli +2,8 astetta, mikä on vain kymmenyksen alle pitkän ajan eli vuosien 1991‒2020 keskiarvon. Edellisen kerran Suomessa oli tätä viileämpi vuosi vuonna 2012, jolloin keskilämpötila oli +2,1 astetta.

Vuoden 2021 korkein lämpötila, 34,0 astetta, mitattiin 15. heinäkuuta Heinolassa. Vuoden kylmin lämpötila mitattiin 20. helmikuuta. Tuolloin Utsjoen Kevojärvellä oli pakkasta 39,7 astetta.

Sademäärät paikoin harvinaisen suuria

Suurimmassa osassa maata vuotuinen sademäärä oli lähellä tavanomaista tai hieman tavanomaista suurempi. Maan keski- ja pohjoisosassa sademäärät olivat kuitenkin paikoin harvinaisen suuria, eli ne toistuvat keskimäärin harvemmin kuin kerran 10 vuodessa. Toisaalta maan lounaisosassa sekä pohjoisimmassa Lapissa sademäärä jäi paikoin pitkän ajan keskiarvojen alapuolelle.

Suurin vuosisademäärä mitattiin alustavien tietojen mukaan Puolangan Paljakalla, jossa satoi 881,8 millimetriä. Vähiten vuoden aikana satoi Utsjoen Kevolla, 323,3 millimetriä.

Suurin vuorokauden sademäärä oli 73,5 millimetriä, joka havaittiin Puolangan Kotilassa 19. kesäkuuta. Suurin lumensyvyys koettiin Puolangan Paljakalla, missä mitattiin 106 senttimetriä lunta 10. huhtikuuta.

Joulukuu oli tavanomaista kylmempi

Joulukuu oli koko maassa tavanomaista kylmempi. Muutamilla rannikkoasemilla kuukausi oli harvinaisen kylmä, mikä tarkoittaa, että näin kylmä joulukuu esiintyy kerran 10 vuodessa tai harvemmin.

Kuukauden puolivälissä sää kuitenkin lauhtui. Päivälämpötilat nousivat hetkellisesti nollan yläpuolelle aina Etelä-Lappia myöten.

Joulukuun keskilämpötila vaihteli lounaissaariston nollan tienoilta Utsjoen noin 15 pakkasasteeseen. Kuukauden keskilämpötila oli 2‒6 astetta pitkän ajan keskiarvoa alhaisempi.

Kylmintä joulukuussa oli itsenäisyyspäivänä Muonion Kirkonkylällä: ‒35,2 astetta.

Joulukuun ylin lämpötila, +11,0 astetta, mitattiin joulukuun 18. päivänä Maarianhaminan lentoasemalla. Lämpötila hätyytteli kaikkien aikojen joulukuun lämpötilaennätystä, joka on +11,3 astetta. Ennätys mitattiin Porissa ja Kokemäellä 20. joulukuuta 2015.

Lue myös:

    Uusimmat