Kesä on kuuminta häiden järjestämisen ja lahjahankintojen aikaa. Häälahjaksi toivotaan paljon kodin sisustukseen sekä arjen ja juhlan kattauksiin liittyviä tavaroita ja tekstiilejä. Lahjalistojen kärkipäähän sijoittuvat kotimaista laatua olevat kodintekstiilit ja astiasarjat, jotka ovat monien nuorten parien omalle kukkarolle liian kalliita kerralla hankittaviksi. Myös suomalainen design ja käsityö ovat arvossa.
Juhlavieraiden ei nykyisin tarvitse kovin paljoa vaivata päätään sopivalla lahjalla, sillä monet hääparit laativat mielellään itse listan tavaroista, joita toivovat saavansa. Listaa voi yleensä kysellä parin vanhemmilta, mutta monet pariskunnat tukeutuvat myös tavarataloketjujen häälahjapalveluihin. Häälahjapalvelu ovat kätevä ja vaivaton tapa pitää lahjatoiveet ajan tasalla. Lahjalista on saatavilla kaikissa palvelun piiriin kuuluvissa tavarataloissa ja haluttaessa kyseisten tavarataloketjujen internetsivuilla. Kun listalta hankitaan yksi lahja, lista päivitetään saman tien, jolloin päällekkäisiltä lahjahankinnoilta vältytään. Lahjalistattomien parien mieltymyksistä ja tyylistä sen sijaan kannattaa ottaa tarkka selko ennen lahjan hankintaa, sillä epäsopiva ostos jää harmittamaan sekä lahjan antajaa että sen saajia.
Vuosittain kesän suosituimmaksi häälahjatoiveeksi nousee jokin astiasarja. Tänä vuonna Sokoksen häälahjapalvelun lahjatoivomusten kärjessä on Villeroy & Bochin Villa Medicini -astiasto, joka on pian poistumassa valikoimista. Arabian astioista takavuosien suuri suosikkisarja Teema on alkanut vähitellen väistyä muiden sarjojen tieltä. Heikki Orvolan Arabialle suunnittelema uusi Lumi-sarja edustaa eleganttia muotoilua ja sopii moneen makuun. Paratiisi- ja Illusia-astiastot puolestaan lumoavat yhä monia voimakkailla kuvioinneillaan. 24h-sarja on yksinkertaisen ja puhtaan muotokielensä vuoksi ajaton lahjavaihtoehto.
Kotimainen lasi on useiden parien haaveissa: Kerttu Nurmisen suunnittelemat Mondo-lasit ja Kaj Franckin Kartio-lasisarja ovat häälahjalistojen kestosuosikkeja. Persoonalliset Essence-lasit ovat puolestaan sirosta muotoilusta pitävän pariskunnan lahjavalinta. Myös Pentikin tuoreet lasisarjat Paroni ja Markiisi ovat mainio vaihtoehto suomalaisen lasin ystäville. Nämä herkät ja kauniit lasit ovat erittäin juhlavia.
Myös Kermansaven Oliivi-sarja sekä Pentikin Vanilja-sarja löytyvät monilta lahjalistoilta. Pentikin muutkin astiasarjat, kuten Inkivääri- ja Omena-astiat, ovat kysyttäjä. Kermansaven ja Pentikin suomalaishenkisten astioiden kanssa sopivat yhteen käsityönä kudotut pellavaliinat ja muut pellavaiset kodintekstiilit luonnonläheisissä väreissä.
Marimekon Unikko-painokuosi on siirtynyt myös astioihin. Unikko-astiat ovat saaneet tänä vuonna lisää osia. Nyt löytyy samaan sarjaan kuuluvia ruokalautasia ja kulhoja sekä herttaisia kahvipurkkeja. Marimekon mukeja ja kahvipurkkeja on tarjolla myös muissa kuoseissa. Näyttävän häälahjan saa yhdistämällä astioihin niihin sopivan tarjottimen, tabletit tai pöytäliinan.
Laadukas aterinsarja on yleinen toive monen hääparin listalla. Yksi suosituimpia aterinsettejä on tällä hetkellä Hackmanin Artik-sarja. Fiskarsin ensiluokkaiset Functional Form -aterimet ovat puolestaan tämän vuoden uutuus. Ne sopivat hyvin käteen ja niissä on kaksoispintakäsittely, jonka ansiosta ne säilyvät kirkkaina ja naarmuuntumattomina. Sarjaan kuuluu haarukoiden, veitsien ja lusikoiden lisäksi salaattiottimet ja tarjoilulusikka.
Astioiden ja aterimien ohella kodintekstiilit ovat kaivattuja lahjoja. Monien suomalaisparien haaveena on saada Marimekon, Finlaysonin tai Luhdan liinavaatteet sekä keittiö- ja kylpyhuonetekstiilit omassa suosikkikuosissa. Benettoninkin tekstiileistä löytyy ihastuttavan värisiä pyyhkeitä, kylpytakkeja ja tohveleita. Myös Benettonin astioissa herkutellaan väreillä. Eksoottiset itämaiset peitot ja tyynyt löytyvät puolestaan etnohenkisen pariskunnan lahjalistalta. Ylelliset ja laadukkaat kodintekstiilit ovat arvokas lahja, joten niitä hankkiessa kannattaa olla varma tulevan avioparin mausta.
Häälahja pitää hankkia parin mieltymyksiä ja tyyliä ajatellen eikä vain yleisiä trendejä seuraille. Vanhan tavaran ystäville paras häälahja voi löytyä antiikkiliikkeestä, kirpputorilta tai 60-70-luvun tavaraan erikoistuneista pikkukaupoista. Myös retrohenkiset uudet tavarat, kuten lamput ja astiat, ovat suosiossa. Sagaformin kalakuvioiset Seafood-astiat henkivät 50-lukulaista nostalgiaa. Sarjaan kuuluu lujasta kivitavarasta valmistettuja kulhoja, vateja, purkkeja ja pikkulautasia.
Häät ovat loistava tilaisuus hankkia myös arvokkaampaa designia kotiin. Iittalan ja Muurlan lasitehtaiden mestareiden luomuksista löytyy upeita lahjavaihtoehtoja. Lasitaiteen lisäksi muut taidealat tarjoavat loistavia lahjaideoita. Häälahjaksi saatu keraaminen esine, maalaus tai taidetekstiili ilahduttaa suuresti.
Teksti: Hanna Helimaa
Kuvat: Sokos, Arabia, Iittala, Marimekko
Uusimmat
-
22:44
MTV vieraili karaoken MM-kisoissa Turussa – katso tapahtuman upeat kohokohdat!
-
22:40
Lapin mineraalit houkuttavat kaivosjättejä – "Esiintymät ovat siellä, mihin luonto on ne asettanut"
-
22:20
Näin Markku Kanerva reagoi Huuhkajien uusimpaan tappioon
-
22:09
Suomalaiskomentaja MTV:lle Israelin tunkeutumisesta rauhanturvaajien asemiin: Tilanne huolestuttava, suomalaiset kunnossa
-
22:03
Poliisi ottanut kiinni väkivaltarikoksesta epäillyn Espoossa
-
22:02
Helena Ahti-Hallberg nostaa yhden parin esiin TTK-jaksosta: "Se oli minulle illan paras"
-
22:01
Zelenskyi: Pohjois-Korea lähettänyt joukkoja Venäjän armeijaan
-
21:57
Kommentti: Kannattajat osoittivat mieltään Olympiastadionilla – näin Englanti-tulos vaikuttaa Markku Kanervan asemaan
-
21:44
Manchester City -tähdeltä velmu paljastus Suomi-ottelusta – "Lupasin hänelle 500 puntaa..."
-
21:16
Ville Husso NHL:n siirtolistalle – asiantuntija: "Järkyttävää"
-
21:07
Isaac Senen ja Marko Keräsen TTK-tanssi kirvoitti tuomaristolta kymppejä – ja Jukka Haapalaiselta häkellyttävän palautteen
-
20:56
Huuhkajien karu tappioputki venyy – Liverpool-tähti teki upean maalin Helsingissä
-
20:45
Linnea Leinon ja Sami Heleniuksen tanssi vakuutti: "Kauden parhaat kallistukset"
-
20:39
SM-liigaseuralta hankinta: yli 700 ottelun Suomen mestari haaviin
-
20:31
Mitä väriloistoa! Yhdysvalloissa järjestettiin maailman isoin kuumailmapallotapahtuma
-
20:24
Islannin hallitus eroaa
-
20:18
Valtteri Palin jakoi asian, jonka huomasi parinvaihdon aikana Mika Saukkosesta: "Olen ylpeä siitä"
-
20:02
Huuhkajista lupaavia merkkejä – Englanti-pelissä erikoispiirre
-
20:01
"Puhtaan eroottinen" – näin tuomarit kehuivat Arja Korisevan TTK-tanssia
-
19:56
Mysteerimöykyt ihmetyttävät Kanadan rannikolla – tutkijatkin ymmällään
-
Lataa lisää