Kemikaalitehtaan räjähdys Espanjassa lennätti tonnin painoisen metallikannen yli kahden kilometrin päähän ja tappoi miehen – räjähdys tallentui valvontakameran kuvaan

Espanjan Kataloniassa tiistaina tapahtuneen kemikaalitehtaan räjähdys on vaatinut kolmen ihmisen hengen. Räjähdys tapahtui Tarragonan kaupungissa noin sadan kilometrin päässä Barcelonasta rannikkoa pitkin etelään.

Viranomaisten mukaan räjähdys tapahtui ilmeisesti kemikaalisen onnettomuuden seurauksena. Haitallisia aineita ei päässyt purkautumaan, mutta räjähdyksen sinkoamat esineet saivat aikaan suurta tuhoa jopa kilometrien päässä tehtaasta.

Paikallinen 59-vuotias mies kuoli, kun tonnin painoinen metallinpalanen lensi peräti kahden ja puolen kilometrin päähän tehtaasta.

Reaktorin kanneksi tunnistettu esine meni läpi Garcia Lorca -korttelin asuintalon seinästä, minkä seurauksena kerros romahti alemmassa kerroksessa asuneen miehen päälle.

Viranomaiset ovat vahvistaneet kuoleman johtuneen tonnin painoisen esineen osuttua asuintaloon kahden ja puolen kilometrin päässä. Kansi lensi virnaomaisten mukaan räjähdyksen voimasta kuin sampanjapullon korkki.

El Pais -lehdelle puhuneet paikalliset kuvailivat räjähdyksen voimasta lentänyttä esinettä tulipalloksi. Ensimmäisessä kerroksessa asunut Antonia Mora oli luullut pommin räjähtäneen.

Kaksi muuta kuolonuhria olivat tehtaan työntekijöitä. Toinen heistä kuoli tapahtumapaikalla, toinen myöhemmin sairaalassa vammoihinsa.

Lisäksi kahdeksan ihmistä loukkaantui räjähdyksessä.

Lähteet: BBC, El Pais

Lue myös:

    Uusimmat