Kehonrakentaja Neil Currey, 34, on kuollut – ehti toteuttaa elinikäisen unelmansa

Kehonrakentaja Neil Currey, 34, on kuollut. Suru-uutisesta kertoo hänen entinen valmentajansa, lajilegenda Milos Sarcev.

– Täysin järkyttävä, sydäntäsärkevä uutinen. Entinen urheilijani Neil Currey kuoli tänään, Sarcev kirjoittaa Instagramissa.

Britannialainen Currey riisti Sarcevin mukaan oman henkensä.

– Viimeinen/paras muistoni hänestä oli hänen hymyilevät kasvonsa, kun hän voitti New York Pron ja toteutti elinikäisen unelmansa Mr. Olympiaan pääsemisestä. Minulla ei ole sanoja, ja olen täynnä kipua ja surua. Vilpittömät osanottoni hänen perheelleen, ystävilleen ja läheisilleen.

Currey voitti New York Pron klassisen fysiikan kilpailun viime vuonna ja kisasi samana vuonna ensimmäistä kertaa kehonrakennuksen kuninkuuskilpailussa Mr. Olympiassa. Hän sijoittui sarjassaan 16:nneksi.

Currey debytoi kehonrakennuslavalla vuonna 2017 ja sijoittui tuolloin WBFF-liiton MM-kisoissa viidenneksi. Näkemättä jäi, mihin mies olisi voinut nousussa olleella urallaan vielä yltää.

Currey teki myös valmennustöitä, ja hänellä oli kirjoitushetkellä Instagramissa 162 000 seuraajaa.

Curreyta valmentanut serbialaislegenda Sarcev on koutsannut urallaan myös tunnettua suomalaista kehonrakentajaa Jari "Bull" Mentulaa.

Pahaan oloon saa apua ympäri vuorokauden päivystävästä Kriisipuhelimesta numerosta 09 2525 0111. Surunauha ry:n numerot 044 751 9916 ja 044 977 9428 palvelevat arkisin klo 9–15.

Lue myös:

    Uusimmat