Minna Kauppi ei saanut henkilökohtaista mitalia Sotkamon MM-kisoista jäätyään pitkällä matkalla ja keskimatkalla neljänneksi, mutta lupaa tehdä lauantaina kaikkensa viestimitalin eteen.
- Eihän nämä neljännet sijat enää näillä kierroksilla ole minua varten. Huomenna taistellaan kullasta kaikin voimin. Lupaan että taistelen loppuun asti enkä rupea tuolla tavalla kana-aivoilemaan, Kauppi sanoi Ylen tv-haastattelussa.
Kaupin mitalitaisto kaatui perjantaina 10. rastille.
- Se mikä sitten pisti paletin sekaisin oli, kun tulin kympille ihan rastin viereen, mutten saanut kiinni, vaan jouduin ottamaan 11:nneltä vauhtia kympille, Kauppi totesi.
Kauppi myönsi, ettei pettynyt siitä, kun joukkuetoveri Merja Rantanen nappasi keskimatkan pronssin hänen edestään.
- Minulle olisi ollut pettymys myös pronssi. Suoritus oli sen tasoinen, etten voi olla tyytyväinen, Kauppi sanoi Ylelle.