Kauneimmat joululaulut kiinnostavat myös nuoria

Kauneimmat joululaulut -tilaisuus on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten joulunvietossa, kertoo Kirkon viestintä. Kolme viidestä suomalaisesta osallistuu yhteislaulutilaisuuteen useimmiten tai ainakin toisinaan. Kauneimmat joululaulut kiinnostavat myös nuorempia sukupolvia, sillä puolet alle 35-vuotiaista käy ainakin toisinaan laulamassa kirkossa kauneimpia joululauluja.

Tulokset käyvät ilmi Kirkon tutkimuskeskuksen Gallup Ecclesiastica 2019 -kyselystä. Taloustutkimuksen toteuttamaan kyselyyn osallistui 4  310 suomalaista ja se kerättiin marras–joulukuussa. Virhemarginaali on noin 1,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Vastaajista 14 prosenttia ilmoitti joulukirkon kuuluvan jouluunsa useimmiten. Kolmanneksella joulukirkko kuului joulunviettoon toisinaan.

Yleisintä joulukirkossa käyminen oli eläkeikäisillä, mutta myös alle 25-vuotiaista puolet osallistui joulukirkkoon ainakin toisinaan. Omassa lapsuudenkodissaan joulukirkkoon oli osallistunut puolet vastaajista.

Joulurauhan julistusta seuraa ainakin toisinaan neljä viidestä suomalaisesta. Kolme neljästä yli 65-vuotiaasta seurasi useimmiten joulurauhan julistusta, mutta alle 25-vuotiaista vain kolmannes. Yli 65-vuotiaista vain muutama prosentti ilmoitti, ettei heidän jouluunsa kuulu koskaan julistuksen seuraamista. Toinen oli tilanne nuoremmilla ikäryhmillä, sillä alle 35-vuotiaista kolmannes katsoi, että joulurauhan julistuksen seuraaminen ei kuulu heidän joulunviettoonsa.

Lue myös:

    Uusimmat