Mainos

Katto halkeilee ja ovi aukeaa sisäänpäin

Heipä vaan ja kiitos hyvästä palstasta. Tästä on ollut suurta hyötyä tälläiselle jokakodin nikkarille.

Viime kesän kuumina päivinä auringon paiste sai kattomme pinnan halkeilemaan. Onko siitä myöhemmin haittaa? Valuuko vesi sisälle? Vielä ei ole ollut mitään havaittavissa.

Rakennusvaiheessa talossamme tapahtui pieni kämmähdys. Talomme ulko-ovi aukeaa sisäänpäin. Onko tästä myöhemmin mitään haittaa? Onko meidän mahdollista saada rakentajalta korvauksia huonosti tehdystä työstä?

Kannattaako hellaa sijoittaa ikkunan alle?

Et kerro mitä materiaalia vesikatteenne pinta on, mutta oletan sen olevan bitumihuopaa, ja sen alla ponttilaudoituksen. Sen enempää asiasta tietämättä uskoisin katollanne tapahtuneen seuraavaa:

Ponttilauta on ollut hieman tuoretta sitä katollenne asennettaessa. Tuoreen laudan päälle on asennettu pikaisesti kattohuopa. Pahimmassa tapauksessa jopa bitumilla kauttaaltaan laudoitukseen liimaten. Kuuma auringon paiste on kuivattanut laudoituksen bitumuhuovan alla, jolloin laudat ovat kutistuneet ja repineet väkisin niissä kiinni ollutta huopaa mukaansa tunnetuin seurauksin.

Sitä, onko katollanne odotettavissa ongelmia tulevaisuudessa, on mahdoton sanoa asiaa tuntematta, mutta onhan selvää, että ehjä, halkeilematon vesikate pitää paremmin ja pidempään vettä kuin halkeillut sellainen.

Kehoittaisin katsomaan vesikatteen valmistajan työohjeita vesikatteen asentamisesta ja vertaisin sitä työmaallanne toteutettuun työtapaan. Melkeinpä väittäisin niiden olevan ristiriidassa keskenään.

Ulko-ovessa on todella sattunut kömmähdys, toivottavasti edes lukkopesä on ulkopuolella, ettei vääntönupista pääse kaikki haluavat sisään. Mitä taas myöhempiin haittoihin tulee, uskoisin viimeistään rakennustarkastajan puuttuvan asiaan, jos vastaava mestari ei ole asiaa huomannut.

Ulko-oven on avauduttava ulospäin. Ajatellaanpa vaikkapa paniikkitilannetta, jossa asunnosta on päästävä ulos mahdollisimman nopeasti. Esimerkiksi tulipalo: olet saamaisillasi savu-/ häkämyrkytyksen ja viimeisillä tajunnan rippeilläsi saat kätesi ovenkahvaan ja menetätät tajuntasi, kaadut ovea vasten, ovi aukeaa, ja olet ulkona. Jos ovi aukeaa sisäänpäin, kuolet savu-/ häkämyrkytykseen.

Onhan myös säärasituksia. Kaikesta rakentamisen laadusta käydystä keskustelusta huolimatta uskoisin ulko-ovien valmistajien luottavan siihen, että talot tehdään edes niin hyvin, ettei ulko-oven sisäpintaan sada vettä tai paista aurinko täysipäiväisesti. Tästä näkökulmasta katsottuna saattaa olla, että pintakäsittely oven sisä- ja ulkopuolella on hieman erilainen.

Oikeus korvauksen saamiseen teillä on, mutta käytännössä saattaa olla vaikeata saada jo maksettua palkkaa tehdystä työstä takaisin, etenkin jos olette teettäneet työn yksittäisellä ammattimiehellä, eli toimineet itse työnantajana. Kaikki vastuu kun tänä päivänä sattuu olemaan työnantajalla. Jos yritätte saada työntekijää korjaamaan sutensa veloituksetta, saatte ammattiliiton kimppuunne. "Eihän kellään saa teettää työtä palkatta. Johan siihen verottajakin puuttuu. Jos ette ole kyenneet arvioimaan työntekijänne ammattitaitoa häntä palkatessanne, on se teidän oma ongelmanne." Ikävä kyllä, tämä on tänä päivänä totuus meistä "ammattimiehistä"! Olen todella pahoillani tällaisesta koko rakennusalan puolesta. Miksiköhän rakennusala on muuten niin aliarvostettua? Jos työ on teetetty rakennusliikkeellä, on teillä paremmat mahdollisuudet saada rahanne takaisin - edellyttäen, että ko. yritys on edelleen pystyssä.

Mitä hellan sijoittamiseen tulee, on se mahdollista sijoittaa mihin vain, kunhan keittiön toimivuus on suunniteltu kokonaisuutena. Käytännön vinkkinä sanoisin kuitenkin, että liesituuletin/-kupu on hankala sijoittaa ikkunan kohdalle. Kyllä sen kiinni saa, mutta se on vähintäänkin koomisen näköinen, etenkin ulkoapäin katsottuna. Suosittelisin yhteydenottoa ammattikeittiösuunnittelijaan, joka kylläkin perii työstään muutaman satasen palkkion, mutta jo ihan tuon liesiasiankin takia se kannattaa.

P.S. Jos työmaanne on vielä rakennusvaiheessa, palkkaattehan ihan oikean vastaavan mestarin loppuhankkeen ajaksi, sillä hän varmasti tienaa palkkionsa takaisin!

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.