Katolisessa koulussa seksiskandaali Yhdysvalloissa – opiskelijat kisasivat, kuka harrastaa useimman sisaruskoulun oppilaan kanssa seksiä

Yhdysvaltain Minnesotassa sijaitsevassa St. John’s University -koulussa on käynnissä skandaali liittyen epäiltyyn ”seksikisaan”, jossa nuoret miehet kilpailivat siitä, kuinka monen sisaruskoulunsa oppilaan kanssa he onnistuvat harrastamaan seksiä. Asiasta uutisoi muun muassa Daily Mail.

Paikallisen opiskelijalehden tietojen mukaan kilpailijoilla oli lista College of St. Benedict -sisaruskoulun oppilaista, jotka heidän oli tarkoitus houkutella seksiin kanssaan. Pistemäärä riippuisi seksin tarkemmasta laadusta.

Opiskelijat syyttävät miestovereitaan vähättelystä

Koulu ei tässä vaiheessa julkaistujen tietojen mukaan tiedä, ketkä ovat kisaan osallistuneet ja monta heitä on. Opiskelijalehden tietojen mukaan kisa oli käynnissä jonkinlaisessa ryhmächatissä. Asiaa vakuutetaan kuitenkin tutkittavan.

Kisan kohteena olevan koulun naisopiskelijat kertovat koulun lehdelle olevansa huolissaan miespuolisten koulutovereidensa asenteista tapahtuneeseen. Nämä heidän mukaansa vähättelevät tapahtunutta ja pitävät järkyttyneiden opiskelijatovereidensa reaktiota liioiteltuna. Heidän on syytetty jopa yrittävän pilata kisaan yhdistettävien henkilöiden elämän.

– Minä en ole pilaamassa heidän elämäänsä, he pilasivat omat elämänsä, eräs haastateltava kertoo koulun lehdelle.

Näin opetat lapsesi torjumaan seksuaaliset lähestymisyritykset - asiantuntija antaa vinkit vanhemmille 6:37
Näin opetat lapsesi torjumaan seksuaaliset lähestymisyritykset - asiantuntija antaa vinkit vanhemmille.

Lue myös:

    Uusimmat