Kate Winslet järkyttää kommenteillaan: Titanicin tunnuskappale oksettaa minua!

Kate Winslet paljastaa vihaavansa maailman romanttisinta kappaletta, joka on saanut monet itkemään: nimittäin legendaarisen Titanic-elokuvan My Heart Will Go On -tunnuslaulua. Miksi moinen antipatia?

Legendaarisen Titanic-elokuvan päätähti Kate Winslet paljastaa vihaavansa Celine Dionin sydäntäsärkevää My Heart Will Go On -kappaletta. Kyseistä kappaleesta tuli suuri hitti vuonna 1997, kun James Cameronin ohjaama Titanic-elokuva lipui ensimmäistä kertaa valkokankaille.

Vaikka monille Celine Dionin rakkauslaulu on tärkeä, Kate Winslet olisi valmis vaikka maksamaan siitä, ettei hänen tarvitsisi enää ikinä kuulla kyseistä kappaletta:

– Mieleni tekisi oksentaa, 36-vuotias Winslet paljastaa MTV:n haastattelussa tuntemuksistaan laulua kohtaan.

– Voi kun voisin sanoa "Oih, kuunnelkaa kaikki! Se on Celine Dionin laulu!" Mutta en voi. Istun vain naama peruslukemilla pyöritellen silmiä, Winslet jatkaa tuohtuneen oloisena.


On varsin ymmärrettävää, miksi Winsletin inho on niin vahva: kyseinen kappale tulee jo korvista ulos.

– Joka ikinen kerta kun menen hotellin baariin tai ravintolaan, siellä on live-pianisti, joka vaihtaa kappaletta sen mukaan kuka astuu ovesta sisään; on niin jännittävää 'yllättää minut' tuolla laululla! Winslet kuvailee edelleen ärtyneen oloisena.

– Se kappale vainoaa minua. Siunausta sinulle Celine, mutta se (kappale) kummittelee minua.

RMS Titanicin uppoamisesta tulee 15. huhtikuuta kuluneeksi tasan sata vuotta. Muistoa kunnioittaen Titanic-elokuva tuodaan uudestaan valkokankaille.


Lue myös:


MTV3/Helmi

Lähde: Toofab.com

Kuvat: Splash, GettyImages

Lue myös:

    Uusimmat