Katainen Savon Sanomissa: Maidontuottajat eivät saa uutta tukipakettia

Suomen maidontuottajille ei ole luvassa uutta tukipakettia, kertoo EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen Savon Sanomissa.   

- En ole kuullut, että uutta alakohtaista tukipakettia olisi tulossa, Katainen sanoo lehdessä.  

Hän rohkaisee maitoalaa etsimään uusia markkinoita Venäjän ulkopuolelta. Onnistumisia löytyy Kataisen mukaan Baltiasta ja Puolasta. Esimerkiksi latvialaiset yritykset ovat päässeet maitotuotteillaan Japanin markkinoille.  

EU myönsi viime vuonna Suomen ja Baltian maidontuottajille erityistukea tappioista, joita maitosektorille koituu Venäjän vastapakotteista. Suomen osuus oli vajaat 11 miljoonaa euroa.   

Maaseudun Tulevaisuuden mukaan Venäjän rajojen sulkeminen on vienyt meijeriyhtiö Valiolta Suomessa jo 500 työpaikkaa.  

EU:n Venäjä-pakotteet jatkunevat ainakin ensi tammikuuhun asti.  

Lue myös:

    Uusimmat