Ponnahduslautana autourheilun maailmaan tunnettu mikroautoilu eli karting on saavuttanut ns. miehen iän, sillä tänä vuonna vietetään lajin 50-vuotisjuhlaa. Suomessa tuota kunnioitettavaa virstanpylvästä juhlistetaan näyttävästi Lahden SM-osakilpailun yhteydessä 29.-30. heinäkuuta.
Pippon Formula K-radalla Lahdessa ajetaan kahtena päivänä neljässä eri luokassa, ja kilpailijoita on ilmoittautunut peräti 70.
Lahti Racing -kisan yhteydessä järjestetään kartingin 50-vuotisjuhlanäyttely, jossa tehdään katsaus lajin historiaan. Esillä on mm. historiallista kuvamateriaalia ja karting-autoja joka vuosikymmeneltä aina 60-luvulta lähtien. Näytillä ovat myös esimerkiksi Mika Häkkisen karting-autot F1-maailmanmestarimme uran alkuajoilta.
Sunnuntaina paikalla ovat jututettavina myös mm. kaikkien aikojen ensimmäinen suomalainen kartingin Euroopan mestari (1981) Risto Laine ja päivän SM-kisassakin ajava MM-pronssimies Risto Virtanen.
Karting sai alkunsa USA:ssa vuonna 1954, kun kalifornialainen Art Ingles kokosi maailman ensimmäisen karting-auton yhdistämällä muutaman putkenpätkän ja ruohonleikkurin moottorin. Ingles ei tuossa vaiheessa varmastikaan osannut kuvitella, minkälaisen suosion hänen kyhäelmänsä jonain päivänä saavuttaisi. Karting-kuume kuitenkin levisi nopeasti ympäri maailman.
Monet kuljettajalegendat kuten Ayrton Senna ja Alain Prost sekä nykypäivän huippunimet kuten Michael Schumacher ja Fernando Alonso ovat aloittaneet ajouransa kartingin parissa. Myös kaikki suomalaiset F1-kuljetajat ovat moninkertaisia kartingin Suomen mestareita.
(MTV3)