Karri Kivi herkuttelee klassisella asetelmalla SM-liigan pudotuspeleissä: "Voi konnailla mitä tahansa"

Lukko pokkasi runkosarjan voittopalkinnon 2:25
Rauman Lukko pokkasi SM-liigan runkosarjan voittopokaalin.

C Moren jääkiekkoasiantuntija Karri Kivi muistuttaa, että Vaasan Sportilla on nyt hyvä mahdollisuus horjuttaa Oulun Kärppiä SM-liigan pudotuspelien avauskierroksella. 

Karri Kivikin jännitti SM-liigan runkosarjan huipennusta loppuun asti. 

– En muista vastaavaa draamaa. Tämän uuden systeemin takia Tapparalla oli esimerkiksi vaihtoehtoina olla nelonen tai ysi, Kivi äimisteli. 

Kärppien pullahtaminen ulos kuuden sakista oli isoin paukku. Kivi huomautti, että päävalmentaja Mikko Manner oli puikoissa apuvalmentajan ja päävalmentajan tehtävissä yhteensä jo kahdeksatta kautta. 

Vaasan Sportilla on hyvä lähtökohta torstaina alkavissa pudotuspeleissä. 

– Sport tietää hyvin miten haavoittuvainen Kärpät on. Klassisempaa asetelmaa ei voisi olla. Kaiken lisäksi Manner on vielä Vaasasta kotoisin. 

Risto Dufva (Sportin valmentaja) voi nyt konnailla siellä mitä tahansa. 

Ahokkaan projekti huipentuu

Toisessa ensimmäisen kierroksen parissa kohtaavat Ilves ja KooKoo. Ilves oli pitkään kuuden joukossa, mutta joutui luovuttamaan paikkansa lopussa. 

Kivi sanoi, että seuraava pidemmän ajan haaste Ilveksellä on nousta neljän joukkoon. 

– KooKoo on noussut pleijarijoukkueeksi. Ja täytyy muistaa, että nyt päättyy Jussi Ahokkaan kahden vuoden projekti. 

Virran "puolipaluu" tuo energiaa

Kivi pitää HIFK:n ja TPS:n vahvaa runkosarjaa yllätyksinä, kuten Pelicansinkin. 

– On mielenkiintoista nähdä, että pääsevätkö HIFK:n pelaajat kuntoon, kun pudotuspelit alkavat heidän osaltaan jo maanantaina. 

Lukko on ollut pitkin kautta vahva, mutta Kiven mukaan raumalaisryhmäkin on horjutettavissa. 

Hän kutsuu Pekka Virran tervehtymistä "puolipaluuksi". Se tuo Lukolle lisävirtaa. Virta on jo koronan jäljiltä mukana toiminnassa, muttei esimerkiksi peleissä vaihtoaitiossa. 

– Lukolla ei ole kokemusta seurana lähivuosilta pitkälle menemisestä pudotuspeleissä. Finaaliin mentäessä pelaajien pitää kasvaa matkan varrella. 

Lue myös:

    Uusimmat