Kärppälaituri viihtyy etelän kiertueella

Juho Keränen juhlii maalia, kuva: Lehtikuva/Vesa Moilanen
Juho Keränen juhlii maalia, entä tänään Pelicansia vastaan? kuva: Lehtikuva/Vesa Moilanen
Julkaistu 09.12.2010 11:05

Oulun Kärpät pelaa kolme vierasottelua peräkkäin ennen joulutaukoa. Laitahyökkääjä Juho Keränen viihtyy etelän rundilla.

Keränen sanoo, että on helpompaa, ettei jokaiseen vieraspeliin tarvitse erikseen matkustaa, kun voi samalla kiertueella hoitaa alta pois kolme vieraspeliä samalla kertaa.

- Mukavaa, että nämä matsit ovat ryppäässä. Tässä joukkuehenki tiivistyy samalla kertaa, kun olemme paljon yhdessä, Keränen sanoo.

Oululaisten vierasturnee alkoi maanantaina ja tiistaina Kärpät pelasi Tapparaa vastaan. Torstaina on vuorossa Pelicans ja turneen päättää lauantainen Lukko-ottelu.

- Pelicans-ottelusta on tulossa varmasti vauhdikas peli, sillä Pelsulla on tapana tulla aggressiivisesti päälle kotipeleissään, Keränen ruotii.

- Uskon, että Lukko-peli on kuitenkin meille vaikeampi, sillä heillä on todella laadukas hyökkäysarsenaali ja meidän pitää puolustaa enemmän. Olemme olleet monena kertana vaikeuksissa Raumalla, Keränen muistuttaa.

Tuoreimmat aiheesta

Kärpät