Kärpät koki yllättävää draamaa Turussa – Jukureiden valmentajavaihdos sai nolon alun

Videolla Kärppien puolustajan Jakub Krejcikin 4-3-voittomaali ottelusta TPS:ää vastaan.

Perjantain liigakierroksella nähtiin muun muassa sarjaykkösen ja sarjajumbon taisto, joka sisälsi melkoista draamaa. Mikkelissä Jukurit pelasi ensimmäisen ottelunsa valmentajavaihdoksen jälkeen.

Jukurit antoi maanantaina potkut päävalmentajana toimineelle Pekka Kangasalustalle. Uudeksi luotsiksi nimitettiin Marko Kauppinen.

Ensimmäinen ottelu Kauppisen alaisuudessa sujui kaikkea muuta kuin positiivisella tavalla.

Kolmannen erän alussa KalPa johti kamppailua jo lukemin 5-0.

Jukurit onnistui vielä ”kaunistelemaan” rumia numeroita. KalPa oli kuitenkin parempi luvuin 5-2.

Junttila hehkuu

Turussa sarjakärki Kärpät laittoi myllyn pyörimään heti avauserässä jumbojoukkue TPS:ää vastaan. Avauserän jälkeen torjunnat olivat 21-1, TPS:n Rasmus Tirronen ensimmäisenä mainittuna. TPS iski kuitenkin harvoista paikoista, kun Joel Janatuinen heilutti verkkoja.

Tämän jälkeen alkoi kissa ja hiiri -leikki. Viime aikoina Kärppien ehdottomaan parhaimmistoon kuulunut Julius Junttila vei oululaiset kahteen eri otteeseen johtoon.

TPS loi kuitenkin draamaa, kun Lauri Pajuniemi iski 3-3-tasoituksen ajassa 59.48. Osuma oli Pajuniemelle jo kauden 20:s.

Jatkoajalla Kärpät varmisti voiton, kun tshekkipuolustajan Jakub Krejcikin laukaus pomppi sisään. Näin Kärpät otti kaksi pistettä lukemin 4-3.

TPS-maalivahti Tirroselle merkattiin lopulta ottelussa 50 torjuntaa (21+12+9+8).

Ruotsalainen, Ruotsalainen, eikä vieläkään ruotsalainen

Yksi oli kuitenkin ylitse muiden perjantain kierroksella.

Ilveksen Arttu Ruotsalainen.

22-vuotias hyökkääjä iski hattutempun Ilveksen 5-2-voitossa Vaasan Sportia vastaan.

Maaleista ehdoton helmi oli Ruotsalaisen illan toinen, 4-1-osuma, jonka hän kiepautti verkkoon jalkojensa välistä.

Perjantain kierroksen lopputulokset:

HPK-Ässät 4-1
Ilves-Sport 5-2
Jukurit-KalPa 2-5
JYP-Lukko 1-3
KooKoo-Pelicans 5-2
TPS-Kärpät 3-4 ja.  

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja