Karmea tilanne: Suomalaisen maailmanmestarin pää rytisi seinään – ottelu keskeytettiin

Classicin puolustajan Krister Savosen pää osui ikävästi seinään salibandyn F-liigan ottelussa Esport Oilersia vastaan. Espoon Tapiolassa pelattu ottelu keskeytettiin tapahtuman jälkeen.

Kaksi maailmanmestaruutta urallaan voittanut Savonen löi kontaktitilanteessa päänsä betoniseen seinään kentän reunustalla toisessa erässä. Ottelu keskeytettiin tilanteen jälkeen joukkueiden yhteisellä päätöksellä. 

Pelikello oli tapahtumahetkellä ajassa 33.10, ja Oilersin Markus Markkolalle tuomittiin väkivaltaisuudesta pelirangaistus. Tilanne oli tasan 5–5.

Ottelua ei jatketa ainakaan perjantaina.

Savonen lähetettiin ambulanssilla sairaalaan jatkotutkimuksiin. Salibandyliitto tiedotti, että Savonen on tajuissaan ja jutellut jo törmäyksen jälkeen.

MTV Urheilun tietojen mukaan Savonen potee aivotärähdystä.

Tamperelainen Classic ja espoolainen Oilers ovat viime kauden finalistit. Illan ottelu oli molemmille F-liigakauden toinen.

Viikonlopun avauskierroksella kovia koki EräViikinkien maalivahti Nemo Sipilä. Hän sai ottelussa Karhuja vastaan tällin päähänsä, ja hänet vietin ambulanssilla sairaalaan jatkotutkimuksiin. Peli keskeytettiin tuolloin noin vartiksi.

Juttua päivitetty viimeisimmäksi kello 22.08 MTV Urheilun tiedolla Savosen aivotärähdyksestä.

Lue myös:

    Uusimmat