Kärkijoukkue Kärpät jämäkkänä Kuopiossa

Julkaistu 02.11.2006 21:20(Päivitetty 02.11.2006 21:51)

Oulun Kärpät ei suostunut häviämään toista ottelua peräkkäin jääkiekon SM-liigassa. Tappara-tappiosta sisuuntuneen sarjan kärkijoukkueen saaliiksi jäi torstaina Kuopiossa KalPa, joka hävisi kotikaukalossaan 2-5 (0-2, 1-1, 1-2).

- Meiltä hyvä ja jämäkkä esitys, eikä joukkueessa ollut yhtään heikkoa lenkkiä. Tästä on mukava jatkaa lauantain kotiotteluun Jokereita vastaan, iloitsi Kärppien päävalmentaja Kari Jalonen.

Kärppien tehomiehiä olivat Viktor Ujcik, Janne Pesonen ja Topi Jaakola. Samassa ketjussa hyökänneet Ujcik ja Pesonen hyörivät kaukalossa tehoin 1+1. Puolustaja Jaakola merkittiin kahteen maaliin syöttäjäksi.

KalPa taisteli ja harasi vastaan sen, minkä rahkeista lähti. Tulosta se ei tuottanut maalien muodossa, sillä viimeistelyssä oli jälleen puutteita.

- Olimme väsyneitä, mutta yritys oli hyvä. Väsymystilaan nähden meillä oli aika paljon maalipaikkoja, joista olisi voinut paremmalla onnella tulla onnistumisia, KalPa päävalmentaja Pekka Virta pohti.

Toinen erä oli KalPalta paras. Kotijoukkue tuli siihen vahvasti ja kavensi heti ensimmäisellä minuutilla numeroiksi 1-2. Matt Davidson sivalsi Timo Koskelan päädystä tarjoilemasta syötöstä maalin. Toisena syöttäjänä oli Martin Sonnenberg.

Kolmannessa erässä Jarkko Kauvosaari nostatti kotijoukkueen toiveita kaventamalla ajassa 46.02 tilanteeksi 2-4. Sen kuittasi viimeisellä minuutilla Jari Viuhkola ampumalla kiekon tyhjään maaliin, kun KalPa haki kavennusta kuudella kenttäpelaajalla.

KalPa joutui vaihtamaan maalivahtia ensimmäisellä erätauolla, kun Kimmo Kapasen nilkka kipeytyi jälleen. Kaksi viimeistä erää kiekkoja torjui Tuomas Nissinen.

KalPa-Kärpät 2-5 (0-2, 1-1, 1-2)

1. erä: 3.37 Viktor Ujcik (Topi Jaakola-Atvars Tribuncovs) 0-1 yv, 15.25 Janne Pesonen (Jaakola-Oskari Korpikari) 0-2.
Jäähyt: 0.28 Matt Davidson Ka 2 min, 2.21 Mats Hansson Ka 2 min, 8.08 Teemu Normio Kä 2 min, 10.14 Jaakola Kä 2 min, 12.39 Antti Aarnio Kä 2 min.

2. erä: 20.39 Davidson (Martin Sonnenberg-Timo Koskela) 1-2, 37.05 Tommi Paakkolanvaara (Ujcik-Pesonen) 1-3.
Jäähyt: 22.24 Normio Kä 2 min, 28.05 Jukka-Pekka Laamanen Kä 2 min, 31.09 Simo Vidgren Ka 2 min, 38.23 Tomas Sinisalo Ka 2 min.

3. erä: 40.36 Mika Pyörälä (Juhamatti Aaltonen) 1-4, 46.02 Jarkko Kauvosaari (Koskela-Hansson) 2-4, KalPa aikalisä 56.37, 59.23 Jari Viuhkola (Laamanen) 2-5 tm.
Jäähyt: 43.08 Mikko Purontakanen Ka 2 min, 49.11 Tommi Leinonen Kä 2 min, 57.00 Sonnenberg Ka 2 min.

Jäähyt yht:
KalPa 6x2 min = 12 min
Kärpät 6x2 min = 12 min

Torjunnat:
Kimmo Kapanen Ka 9+0+(0)=9 (vaihto 20.00/0-2)
Tuomas Nissinen Ka (0)+11+6=17 (pois 56.37-57.00 ja 59.13-59.23)
Tuomas Tarkki Kä 10+5+6=21.

Tuomarit: Reijo Ringbom (Antti Juntunen ja Seppo Lindroos).
Yleisöä: 3 107.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko