Karjaan ampuja istunut väkivaltarikoksesta

Poliisi kuulusteli tänään miestä, joka ampui viikonlopulla Karjaalla ravintolan vahtimestarin sekä haavoitti toista miestä. Ampumisen myöntänyt romanimies saatiin kiinni eilisiltana Tammisaaressa.

Poliisi oli miehen kiinnisaamiseksi ottanut yhteyttä romanisuvun päämieheen ja tehnyt tämän kanssa sopimuksen, että ampuja luovutetaan poliisille. Luovutus tapahtuikin sopimuksen mukaisesti eilen hieman ennen kello kahdeksaa, eikä romanimies tehnyt pidätettäessä vastarintaa. Mies on syntynyt vuonna 1962 ja hän on syyllistynyt aiemminkin väkivaltaiseen käyttäytymiseen ja kärsinyt vankilatuomion väkivaltarikoksesta.

Poliisin alustavan tutkinnan mukaan ampumavälikohtauksessa ei ollut kyse siitä, että miehen ravintolaan pääsy olisi estetty.
-Ravintola oli hänen kantapaikkansa ja hän oli siellä viettämässä iltaa. Ilmeisesti riitaa oli tullut siinä vaiheessa, kun ilta muuttuu varsinaiseksi ravintolaillaksi ja asiakkailta kerätään takit narikkaan. Ongelmia oli nähtävästi syntynyt, kun häneltä oli pyydetty takkia niin kuin kaikilta muilta oli jo pyydetty, kertoo tutkimuksia johtava rikosylikomisario Harri Rahikka Keskusrikospoliisista.

Poliisi ei ole vielä pidättänyt muita tekoon osallisina. Keskusrikospoliisi haastatteli eilen ravintolan henkilökuntaa ja asiakkaita tapauksesta. Ampumisella oli runsaasti silminnäkijöitä.

Kahta ravintolan vahtimestaria ammuttiin myöhään lauantai-iltana Karjaalla. Toinen miehistä menehtyi ja toinen vahtimestari kiidätettiin hoidettavaksi Helsinkiin Meilahden sairaalaan, jossa hänet leikattiin. Surmansa saanut vahtimestari oli 26-vuotias ja haavoittunut 20-vuotias. Ampumavälikohtaus sattui Karjaan keskustassa Ratakadulla sijaitsevassa After Eight -nimisessä ravintolassa noin kello 22.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat