Karaoke raikasi Helsingin kaduilla, kynnys laulamiseen on madaltunut – nyt karaokea saattaa kuulla esimerkiksi esiintymiskoulutuksissa

Karaoke raikasi Helsinki-päivän kunniaksi Musiikkitalon nurmikolla keskiviikkoiltana. Laulajia riitti, ja ohjelmistossa kuultiin muun muassa Andrea Bocellia.

Musiikkitieteen yliopisto-opettaja Anna-Elena Pääkkölä Turun yliopistosta oli paikalla Musiikkitalon viereisellä nurmikolla. Hänen mukaansa karaokelaulaminen on vuosien saatossa muuttunut. 

– Karaoke menee koko ajan eteenpäin, Pääkkölä sanoi MTV Uutiset Liven haastattelussa. 

Yksi muutoksen taustalla oleva asia on teknologia. Esimerkiksi kännyköiden karaokesovellukset ovat madaltaneet kynnystä laulaa. Pääkkölän mukaan karaokea käytetään lisäksi apuna esimerkiksi puheterapiassa ja esiintymiskoulutuksissa.

Tutut hitit pitävät pintansa

Pääkkölän mukaan karaoke muuttuu, mutta kappalesuosikit eivät välttämättä vaihdu yhtä nopeasti. Hän sanookin, että karaokessa hauskaa on se, että koskaan ei tiedä, millaisia kappaleita saa kuulla. 

– Meillähän on 1940–1950-luvulta biisejä, jotka vieläkin pitävät pintansa. Siellä on vieläkin Olavi Virran tangoja, joita ihmiset laulavat. 

Lue myös:

    Uusimmat