Karalahti HIFK-Jokerit-sodan pelinappulana – Summaselta hävytön puhelu, välit Peltoseen poikki

Jere Karalahti kertoo elämäkertakirjassaan Jere (Aki Linnanahde/WSOY), että Jokereiden ja HIFK:n välinen sota, joka syttyi syksyllä 2012, katkaisi hänen välinsä pitkäaikaiseen kaveriin Ville Peltoseen.

Jokereiden ja HIFK:n välinen European Trophyn ottelu synnytti ennennäkemättömän myrskyn, kun Jokereissa pelannut Semir Ben-Amor kävi rajusti HIFK-kapteeni Peltosen kimppuun.

Karalahti ja Ben-Amor ovat hyviä ystäviä, ja Ben-Amor toimi esimerkiksi Karalahden bestmanina vuonna 2015. Vaikka Karalahti ei syksyn 2012 tapahtumien pelannut Suomessa, mutta hän kokee joutuneensa tilanteen pelinappulaksi. Seuraavana keväänä hänet haluttiin takaisin HIFK:hon. Silloinen päävalmentaja Raimo Summanen halusi Karalahden näkemyksen mukaan palauttaa HIFK:n mieskunnian.

– Olin jo hyvissä ajoin keväällä saanut Raimo Summaselta puhelun, jossa hän kertoi haluavansa minut takaisin HIFK:hon. – Jere, mulla on ensi kaudella kaksi tavoitetta. Voittaa mestaruus ja tappaa Semir, Karalahti kertoo kirjassaan.

Karalahti painottaa, että Ben-Amor toimi hänen mielestään tilanteessa täysin väärin.

Karalahti muistuttaa, että Summanen tiesi hänen harjoitelleen jo vuosia kesät Ben-Amorin kanssa ja että toisaalta Peltosen kanssa oli pitkä historia 90-luvun alusta. Summasen kaavailema kovanaaman rooli ei sopinut Karalahdelle, eivätkä muutkaan suunnitelmat.

– Vielä paksumpaa huttua oli, että minun olisi pitänyt jotenkin olla edesauttamassa Semirille annettavaa läksytystä. Miehestä, jolla oli tunisialaiset sukujuuret, oli tullut minulle läheinen ystävä. Hänessä oli sitä samaa karua katujen jätkää kuin Tapulin kavereissa. Tiesin, että Semir seisoisi aina rinnallani. Kyse on miesten välisestä kunnioituksesta ja arvostuksesta. Ei tullut kuuloonkaan, että kääntäisin hänelle selkäni, Karalahti linjaa.

Hän paljastaa, että Ville Peltonen kysyi kasvotusten, että kumman puolella Karalahti oli. Hän ei halunnut olla kummankaan puolella. Vaikka Peltosen saama kohtelu oli Karalahden mielestä "täysin käsittämätöntä", hän piti myös Ben-Amoria tilanteessa uhrina.

– Semirin olisi pitänyt jättää se teko tekemättä, mutta kiivaan pelin tuoksinassa ajatukset eivät aina ole rationaalisia. Tunteet lyövät yli, niin valmennuksella ja pelaajilla kuin katsojilla. Sanoin Villelle, että Semiristä oli tullut minulle tärkeä ystävä ja aioin seistä hänen rinnallaan, vaikka ymmärsin hyvin Villenkin tunteet tapahtumien jälkeen. Ymmärrän senkin, että Ville ei tätä hyväksynyt ja meidän välimme menivät poikki, Karalahti kertaa.

Asian käsiteltyään Karalahti esittää toiveen, että Peltonen, Ben-Amor, Jarkko Ruutu, Tomek Valtonen, Summanen ja muut syksyn 2012 sotimisen asianosaiset saisivat sovittua välinsä puhumalla.

Lopulta Karalahti ei halunnut palata HIFK:hon yli 200 000 euron sopimustarjouksesta huolimatta. Hän päätyi Jokereihin, joka nosti omat kohunsa molempien fanien puolelta. Jokereilta hän sai 320 000 euroa liigakaudesta ja sopimuksen toisen vuoden kanssa hän meni seuran mukana KHL:ään.

Suorat lainaukset ovat tänään julkaistavasta Jere -kirjasta.

Lue myös:

    Uusimmat