Ensimmäisen ottelunsa jalkapallomaajoukkueen kapteenina keskiviikkona pelannut Petri Pasanen esiintyi vahvasti Huuhkajien keskuspuolustuksessa.
- Kuulin aamulla olevani kapteeni ja onhan se tietenkin kunnia. Hienoa, että tuli myös voitto.
Pasanen on useimmiten totuttu maajoukkueessa näkemään oikean laitapuolustajan paikalla, mutta komennus keskelle ei haitannut Werder Bremenin miestä.
- Olen seurajoukkueessa pelannut periaatteessa vuorotellen laidassa ja keskellä, joten ei siinä ollut mitään ongelmia, Pasanen totesi.
Pasanen löysi Suomen otteista parannettavaa.
- Aloitimme ottelun hyvin, mutta sitten tuli pieni herpaantuminen. Emme saaneet palloa tarpeeksi nopeasti eteenpäin. Toisella puoliajalla Belgia oli ehkä hieman hallitsevampi, mutta loppua kohden pääsimme paremmin mukaan. Ihan hyvä voitto, mutta vielä on petrattavaa, kapteeni niputti.
(MTV3-STT)