Kaoottisesti alkanut F1-uutuussarja saa kovia vahvistuksia – Charles Leclerc ja Red Bull -kuski ensi kertaa mukaan

F1-sarja on viritellyt koronaviruksen luoman poikkeustilan keskelle uutta oheistoimintaa. F1:n oma virtuaaliliiga käynnistyi kaksi viikkoa sitten kaoottisella tavalla. Liigan toisessa kisassa nähdään lisää oikeita F1-kuskeja.

Yhteensä viisi F1-kuljettajaa on vahvistanut osallistuvansa tämän viikonlopun virtuaalikisaan.

Avaustapahtumaan osallistuneiden Lando Norrisin (McLaren) ja Nicholas Latifin (Williams) lisäksi mukaan lähtevät Charles Leclerc (Ferrari), Alexander Albon (Red Bull) ja George Russell (Williams).

Kuljettajalistalta löytyy myös julkkiksia. Tällä kertaa mukaan liittyy ainakin englantilainen krikettitähti Ben Stokes.

Kaksi viikkoa sitten käydyssä avaustapahtumassa esille nousi muun muassa ex-F1-kuski Johnny Herbert, joka oikaisi häikäilemättömällä tavalla kisan avausmutkassa. Herbert nousi 16. sijalta ykköseksi.

Video avauskisan tapahtumasta näkyy jutun yläreunasta.

Vanha kujeilija Herbert on mukana myös virtuaaliliigan toisessa tapahtumassa.

Sunnuntaina käytävä kisa ajetaan Australian Melbournessa. F1:ssä kyseinen kilpailu jouduttiin perumaan viime hetkillä, kun yksi McLarenin työntekijöistä sai koronavirustartunnan.

F1 Esports Virtual Grand Prix näytetään sunnuntaina kello 22 C More Max -kanavalla sekä cmore.fi-suoratoistopalvelussa.

Lue myös:

    Uusimmat