Kansanedustaja vaatii kesäajasta luopumista: Parantaisi kansanterveyttä ja -taloutta

Kansanedustaja ja eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps.) on saanut tarpeekseen kesäaikaan siirtymisestä. Hän on jättänyt lakialoitteen kesäajasta luopumisesta.

– Siirrosta aiheutuvia terveysriskejä ei ole tutkittu kovin laajasti, mutta ne tutkimukset joita on tehty, puoltavat yhden ajan käyttöä ja kesäajasta luopumista. Esimerkiksi niin aivo- kuin sydäninfarktit lisääntyvät kellojen siirron yhteydessä, Turunen kirjoittaa Uuden Suomen blogisivullaan.

Turunen toivoo, että kesäajan lopettamisesta saadaan hallituksen esitys.

– Eduskunta voi päättää tästä turhan ja tarpeettoman, jopa vaarallisenkin, kellojen siirron lopettamisesta.

Turusen mukaan kellojen siirrosta kärsivät ihmisten lisäksi myös kotieläimet ja etenkin tuotantoeläimet.

Kelloja siirretään ensi yönä jälleen tuntia eteenpäin kello 03. Siirto vaikuttaa myös mm. joukkoliikenteen aikatauluihin.

Lue myös:

    Uusimmat