Vanhan kangastapetin irrottaminen seinästä saattaa olla todella hankalaa. Liima pitää niin sen kiinni niin lujasti, että se irtoaa vain tuskallisen pieninä suikaleina, pahimmillaan lanka kerrallaan. Siksi ainakin hyväpintaisen tapetin kohdalla kannattaa miettiä vakavasti ylimaalaamista irrottamisen asemesta.
Maalaustyö valmistellaan kuten muukin seinän maalaaminen: listat ja lattianrajat suojataan maalarinteipillä ja sähkökatkaisijoista poistetaan suojukset, kun ensin on poistettu kyseinen sulake taulusta (pelkkä pääkytkimen vääntäminen ei anna riittävää turvaa).
Naarmuuntuneet kohdat tasoitetaan sopivalla aineella ja lopuksi on syytä vielä varmistaa tapettia kostuttamalla, että se tulee pysymään seinässä maalaamisen jälkeenkin. Saattaahan nimittäin olla myös niin, ettei liima pidäkään, kun maali kastelee tapetin ja muuttaa sen raskaammaksi. Kangastapetti on varmasti myös kerännyt pintaansa pölyä, joka poistetaan imuroimalla.
Telatessa ei maalia säästellä
Huokoisena materiaalina kangastapetti imee maalia aivan toisella tavalla kuin vaikkapa tiivis levypinta. Menekki on sen mukainen ja otettava huomioon jo maaliostoksilla. Myös kuivumisajat ovat huomattavan pitkiä ja ennen uuden kerroksen levittämistä onkin odotettava ainakin vuorokauden ajan, jotta pinta on varmasti täysin kuiva. Huoneen on myös annettava tuulettua kunnolla kuivumisen ajan.
Pohjamaali oli levitettävä seinään kahdesti. Pintamaalaus alkaa vetämällä katonrajat rajaajalla – sen voi kyllä tehdä siveltimelläkin, mutta silloin katonrajat on teipattava ja suojattava. Nurkat ovat hankalia telalla maalatessa, joten nekin on helpoin maalata ensin siveltimellä.
Telalla maalatessa maalia ei saa säästellä, vaan sitä nostellaan astiasta seinälle reiluina annoksina. Levityksen jälkeen viimeistely tehdään ”suoristamalla” pinta, jolloin siitä tehdään täysin saumaton kevyin, pystysuuntaisin vedoin.
Lopputulos oli oikein hyvä. Uudenveroinen seinäpinta saatiin aikaan varsin pienellä vaivalla verrattuna vaikkapa vanhojen tapettien poistoon siihen liittyvine tasoitustöineen tai peräti seinän levyttämiseen.
(JKA 5.9.2008)
Uusimmat
-
17:34
Valkeakosken 15-vuotiaan tapporaiskauksesta tuomio murhasta
-
17:32
Yksi parhaista omenapiirakoista! Katariinan ohje on huikea hitti
-
17:17
Satosen vientivetoisesta palkkamallista sataa kritiikkiä: "Olemme suivaantuneita ja pettyneitä"
-
17:12
SE-nainen päättää yleisurheilu-uransa – "Olympialaiset oli viimeinen niitti"
-
17:07
Rita Behm on palkittu näyttelijänä ja ohjaajana yläasteella: "Olen tehnyt elokuvia nuorena"
-
17:01
Tomaattihyökkäys istuntosalissa: Ruotsin ulkoministeri joutui pakenemaan
-
16:59
Kärppien kenkimä Lauri Marjamäki laittoi tapahtumaan – ylistetään "ihmeen luojana"
-
16:46
Törkeä temppu UFC-legendan vaimolle – pitkäkyntinen aneli pian armoa
-
16:34
Orava aiheutti liikenneruuhkan tunnelissa – autoletka seurasi kiltisti perässä
-
16:14
Supertähti palaa Englannin vahvuuteen – tällainen huippuryhmä saapuu Huuhkajien vieraaksi
-
16:10
Bruce Willisin tytär julkaisi herkän päivityksen isälleen: "Rakastan tätä tyyppiä niin paljon"
-
16:08
HS: Suomi esittämässä Pekka Haavistoa korkeaan EU-tehtävään
-
16:04
Ukraina iskenyt Venäjän sotilaskentälle – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
15:42
MTV oikeudessa: 15-vuotias raiskattiin ja kuristettiin Valkeakoskella – miehelle vielä tänään tuomio
-
15:23
Kuka korvaa Helsinki-Vantaan matkalaukkukaaoksen kulut? Kuluttajaliitolta yksiselitteinen ohje
-
15:12
Mikä on halvin päivä ostaa lennot? Data paljastaa, milloin kannattaa iskeä
-
15:04
Tappara-hyökkääjän sopimus purettiin – ura jatkuu SM-liigassa
-
14:58
Dominik Hasek antoi palaa: Nosti Patrik Laineen esimerkiksi
-
14:50
Valkeakosken uhrin omaisten asianajaja: "He ovat elämänsä rankimmassa tilanteessa"
-
14:50
Mika Saukkosen tanssi suolsi Jorma Uotiselta tiukan sivalluksen: "Vähän enempi sinne piirileikin puolelle"
-
Lataa lisää