Kallistunut energia siivitti Shellille ennätystuloksen
Energiajätti Shell teki viime vuonna ennätyksellisen hyvän tuloksen.
Brittiyhtiö kertoo liikevoittonsa olleen verojen jälkeen 42,3 miljardia dollaria, mikä on yli kaksinkertainen lukema toissa vuoteen verrattuna. Tulos ylittää myös selkeästi yhtiön aiemman ennätystuloksen vuodelta 2008.
Shellin ja monen muunkin energiayhtiön tulosta siivitti viime vuonna Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, joka sai öljyn ja maakaasun hinnan maailmanmarkkinoilla jyrkkään nousuun.
Shell kertoo korottavansa osinkoaan tuntuvasti ennätystuloksen seurauksena. Yhtiön toimitusjohtaja Wael Sawan sanoi vahvan tuloksen heijastavan Shellin kykyä toimittaa tärkeää energiaa asiakkailleen epävakaassa maailmassa.
Shell on pyrkinyt muuttamaan imagoaan vihreämpään suuntaan, kun maailmantalous on vähitellen siirtymässä pois fossiilisista polttoaineista päästöttömiin energianlähteisiin. Ukrainan sota kiihdyttänyt tätä pidemmän aikavälin kehitystä, vaikka väliaikaisratkaisuna monet maat ovatkin lisänneet fossiilisen energian käyttöä.
Vuodenvaihteessa toimitusjohtajana aloittanut Sawan oli aikaisemmin Shellin uusiutuvien energianlähteiden yksikön johtaja.
– Uskomme että Shell pystyy olemaan luotettu kumppani läpi energiasiirtymän, Sawan sanoi tulostiedotteessa.
Fossiilisten polttoaineiden arvioidaan kuitenkin olevan yhä keskeinen palanen maailmantaloudessa seuraavien kahden vuosikymmenen ajan.
Muutkin energiayhtiöt ovat raportoineet viime aikoina muhkeita voittoja. Yhdysvaltalaisjäteistä Exxon Mobil kertoi viime vuoden voittojensa olleen 56 miljardia dollaria, kun taas Chevronin liikevoitto oli 36,5 miljardia dollaria.
Uusimmat
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
Lataa lisää