Mika Kallio todisti hienosäädön merkityksen ratamoottoripyöräilyn MM-sarjassa nousemalla 250-kuutioisten Doningtonin osakilpailussa voittoon 14:nnestä lähtöruudusta. Valkeakoskelaisen viikonloppu oli täynnä murheita, mutta kilpailu muutti kaiken aurinkoiseksi.
- Uskomaton kisa, näin korkealle en uskonut nousevani, Kallio hehkutti lehdistötilaisuudessa leveä hymy kasvoillaan.
KTM-talli käänsi ruuvimeisseliä oikeaan suuntaan sunnuntaiaamun lämmittelyajon jälkeen.
- Teimme pieniä, mutta tärkeitä muutoksia pyörän ajettavuuteen. Kiitos tallille, MM-sarjan johtoaan vankistanut Kallio jatkoi.
Kallio kohensi onnistuneella lähdöllä sijoitustaan rutkasti. Hän kiri kolmanneksi jo 15 kierrosta ennen maalia. Tällöin kisan kärkikaksikko Marco Simoncelli-Alvaro Bautista oli vajaan 10 sekunnin karkumatkalla.
Kaksikon vääntäessä ykkössijasta Kallio kavensi eroa kierros kierrokselta ja pääsi kantaan viitisen kierrosta ennen maalia.
Toiseksi viimeisellä kierroksella italialainen Simoncelli yritti ohittaa espanjalaista Bautistaa. Jarrutus meni leveäksi, ja kumpikin ajautui ajolinjalta. Kallio kuittasi sisämutkasta kummankin ohi ja piti Simoncellin ahdisteluista huolimatta ykkössijansa maaliin asti.
- Olin katsonut jo ohituspaikat viimeistä kierrosta varten, mutta kaverin virhe helpotti tilannetta, kauden kolmannen voittonsa kurvannut Kallio virnuili.
Kalliolla on MM-sarjassa 131 pistettä. Simoncelli (123) on toisena ennen Alex Debonia (101) ja Mattia Pasinia (98), joka joutui keskeyttämään Doningtonissa.
Kauden yhdeksäs osakilpailu ajetaan ensi viikonloppuna Hollannin Assenissa.
Reddingistä nuorin voittaja
Piikkiluokan, eli 125-kuutioisten voittoon päristeli britti Scott Redding. Hän teki kahdeksannessa kisassaan historiaa voittamalla MM-sarjan osakilpailun historian nuorimpana, 15-vuotiaana.
Reddingistä tuli myös ensimmäinen kotiradalla voittoa juhlinut brittikuljettaja. Piikkiluokassa britit ovat ehtineet ruutulipulle ensimmäisenä muutenkin harvoin. Viimeksi tämä tapahtui Chas Mortimerin ajamana Espanjassa vuonna 1973.
Suomalaisen Ajo Motorsport -tallin Derbi-kuljettaja Mike Di Meglio teki Kalliotakin komeamman nousun palkintosijoille. Nousu kakkoseksi 20:nnestä ruudusta vahvisti ranskalaisen asemaa sarjan pistekärjessä.
- Di Meglio ajoi järkevän kisan. Hän malttoi alussa, eikä lähtenyt hötkyilemään, tallipäällikö Aki Ajo kehui.
MotoGP-luokassa voiton otti paalulta startannut Australian Casey Stoner. Ducati-kuski voitti Doningtonissa myös viime vuonna. Toiseksi tuli MM-sarjaa johtava Valentino Rossi ja kolmanneksi Espanjan Dani Pedrosa.
Ratamoottoripyörien MM-sarja, kauden 8/17 osakilpailu, Donington, Britannia:
250-kuutioiset, lopputulokset:
1) Mika Kallio Suomi, KTM 42.14,410, 2) Marco Simoncelli Italia, Gilera 42.14,763, 3) Alvaro Bautista Espanja, Aprilia 42.15,647, 4) Hector Barbera Espanja, Aprilia 42.23,285, 5) Thomas Lüthi Sveitsi, Aprilia 42.25,769, 6) Hiroshi Aoyama Japani, KTM 42.30,534, 7) Alex Debon Espanja, Aprilia 42.30,546, 8) Julian Simon Espanja, KTM 42.32,417, 9) Yuki Takahashi Japani, Honda 42.47,681, 10)Aleix Espargaro Espanja, Aprilia 43.04,091.
MM-pistetilanne:
1) Kallio 131, 2) Simoncelli 123, 3) Debon 101, 4) Mattia Pasini Italia, Aprilia 98.
125-kuutioiset, lopputulokset:
1) Scott Redding Britannia, Aprilia 41.39,472, 2) Mike Di Meglio Ranska, Derbi (suomalainen Ajo Motorsport -talli) 41.44,796, 3) Marc Marquez Espanja, KTM 41.45,278, 4) Sergio Gadea Espanja, Aprilia 41.53,462, 5) Simone Corsi Italia, Aprilia 41.56,327, 6) Tomoyoshi Koyama Japani, KTM 41.56,653, 7) Joan Olive Espanja, Derbi 41.57,486, 8) Takaaki Nakagami Japani, Aprilia 41.57,694, 9) Sandro Cortese Saksa, Aprilia 41.57,876, 10) Bradley Smith Britannia, Aprilia 41.58,363, ...19) Dominique Aegerter Sveitsi, Derbi (Ajo Motorsport) 42.22,396.
MM-pistetilanne:
1) Di Meglio 132, 2) Corsi 109, 3) Stefan Bradl Saksa, Aprilia 77, 4) Nicolas Terol Espanja, Aprilia 75, 5) Pol Espargaro Espanja, Derbi 75, 6) Olive 74, ...19) Aegerter 16.
MotoGP, lopputulokset:
1) Casey Stoner Australia, Ducati 44.44,982, 2) Valentino Rossi Italia, Yamaha 44.50,771, 3) Dani Pedrosa Espanja, Honda 44.53,329, 4) Colin Edwards USA, Yamaha 44.57,660, 5) Andrea Dovizioso Italia, Honda 44.59,783, 6) Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha 45.00,672, 7) Nicky Hayden USA, Honda 45.03,178, 8) Chris Vermeulen Australia, Suzuki 45.06,648, 9) Shinya Nakano Japani, Honda 45.14,336, 10) Anthony West Australia, Kawasaki 45.26,012.
Pistetilanne:
1) Rossi 162, 2) Pedrosa 151, 3) Stoner 117, 4) Lorenzo 104, 5) Edwards 82, 6) Dovizioso 68, 7) Hayden 57, 8) James Toseland Britannia, Yamaha 53.
(MTV3-STT)