Kalle Lamberg kihlattunsa suhtautumisesta Possen stuntteihin: "Aika usein hän kysyy, onko pakko"

Kalle Lamberg kiittelee kihlattuaan arjen pyörittämisestä.

Posse-tähti Kalle Lamberg kertoo MTV Uutisten haastattelussa saavansa puolisoltaan paljon tukea kiireisen arjen keskellä. Lamberg kihlautui rakkaansa Maria Mattelmäen kanssa vuonna 2016.

Lambergin mukaan Mattelmäki pyörittää pariskunnan arkea Turussa, kun hän itse käy töissä Helsingissä.

– Hän pitää siellä taloa pystyssä, hoitaa koirat ja pitää paikat siistinä. Hän tekee kuitenkin omatkin työnsä siinä. En tiedä, miten hän sen tekee, mutta se on iso arvostuksen paikka, Lamberg kertoo.

Lamberg joutui Possen uuden kauden kuvauksissa tekemään ensimmäisen stunttinsa. Hän kertoo aina puolisolleen etukäteen, mitä on tekemässä, jotta mahdolliset tapaturmat eivät tule yllätyksenä.

– Ei hän koskaan sano, että tuollaiseen et lähde, mutta aika usein hän kysyy, onko pakko. Ei kai siinä, tervettä välittämistähän se on, Lamberg kertoo.

– Olihan hän huolissaan, kun selvisi, että joudun stunttiin, mutta niin olivat kaikki muutkin.

Kolmatta vuotta kihloissa oleva pariskunta suunnittelee Lambergin mukaan edelleen häitä, mutta tarkempaa ajankohtaa hän ei vielä paljasta.

– Olen sen verran somehiiri, että kyllä varmasti tiedätte heti, kun alkaa olla h-hetki lähettyvillä, Lamberg vakuuttaa.

Posse alkaa 29.3. klo 20 MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat