Kaksion avonainen oleskelutila ja keittiö

Tähän vajaan viidenkymmenen neliön keskustakaksioon muutti nuoripari muutamia kuukausia sitten. Melko nopeasti heillä voimistui ajatus koko 50-luvun kodin täydellisestä remontista. Muutoksen suunnitteli Tomi Kouvola

Purkutyöt oli jo aloitettu ja olohuoneen perältä oli purettu vanhan keittokomeron seinä pois, sillä toiveena olisi saada lisää avaruutta oleskeluun. Uuteen keittiöön tulisi saada mahtumaan normaalien keittiökodinkoneiden lisäksi myös pyykkitorni.

Tilan etuosaan tulemme sijoittamaan itse olohuoneen, ja myös ruokapöytä pitää tietenkin saada mahtumaan. Tilan haasteita ovat aukot eteiseen, makuuhuoneeseen ja parvekkeelle sekä melko rajatut neliöt verrattuna toimintojen määrään.

Sissihenkeä arkeen

Pienen asunnon remontti on monesti haastavaa. Jo purkutöissä paljastuu usein rakenteita, joita ole voitu ottaa huomioon ennen. Myös ahtaammat neliöt vaikeuttavat aina hieman itse remonttia kun työkaluja ja kalusteita pitää kokoajan siirrellä. Jos vielä remonttityömaalla asutaan, arjen pyörittämisessä täytyy olla mukana sissihenkeä ja huumoria. Tästä pisteet tämän kodin asukkaille!

Keittiöstä ja oleskelutilasta haluttiin mahdollisimman yhtenäiset. Oleskelutila jää nyt luontevasti huoneen keskelle ja sohva, rahi sekä tv-taso muodostavat kalustuksen. Kauniit ja hyvät valaisimet antavat kokonaisuuteen lisäilmettä.

Myös eteinen remontoitiin ja siellä toistuu keittiössä käytetty kaappityyli. Makuuhuoneeseen halusimme miettiä myös sävyiltään ja kalusteitaan yhtenäinen ilme, joka toistaa oleskelutilan tyyliä.

Koko kodin väritys on niukka. Näin pyrimme tekemään kodista selkeämmän ja suuremman oloisen. Erilaiset ruskean ja harmaan sävyiset maalipinnat rytmittävät toimintoja keittiössä, olohuoneessa ja myös tuolla makuuhuoneen puolella. Myös tekstiileissä toistimme tätä väriajattelua.

Vanhan keittokomeron alue muutettiin avaraksi siirtämällä kaikki korkeat kalusteet peräseinälle. Kaappeihin kätkeytyvät pyykkitorni, kylmäkalusteet, mikroaaltouuni ja säilytystilaa. Toiselle puolelle taas sijoitimme lieden, uunin ja vesipisteen. Ylisyvän puolisaarekkeen toiselle puolelle, ruokailutilaan, jää vielä mukavasti säilytystilaa astioille. Myös seinällä on lisää kaappeja.

Maalit:

yleisseinäsävy: Tikkurila Off Whites G503

tehoseinäsävyt: Tikkurila Sympohony V484 (sohvan takaseinä), L487 (keittiön kotelointi), J487 (makuuhuoneen takaseinä)

Tikkurila Oy www.tikkurila.fi

Sohva ja rahi:

Line 220 ja 95x95, irrotettavat päälliset, kangas Metro 11, 1.628,- + 454,-

valmistaja: Adea Oy, 020 7288 620 jälleenmyyjätiedot

www.adea.fi

Jalkavalaisin:

Tolomeo Mega 886,-

Sisustuksen Koodi Oy, 020 7940 880

www.sisustuksenkoodi.fi

Tv-taso:

Muurame Mup, mattavalkoinen, pituus 208, korkeus 42,5, syvyys 39,

1x 491DR/00, 1x 492/00/07AA, 1x476/00, 1x 909CHR, 2x 475/00, 2x 911CHR

(= 52cm leveä klaffikaappi hyllyllä ja mattavalkoisella akryyliovella +2kpl 78cm leveitä laatikostoja, jalat kromilattajalat) 1.392,-

valmistaja: Muurame Oy, 03-5522 500, jälleenmyyjätiedot

www.muurame.com

Pöytävalaisin:

Spun light T1, kiiltävä valkoinen 950,-

maahantuoja: Plusminus, 09-624433

Ruokapöydän tuolit:

4kpl (yksi makuuhuoneeseen) Globus, valkoinen/kromi, 260,-/kpl

maahantuonti: Sisustuksen Koodi Oy, 020 7940 880

www.sisustuksenkoodi.fi

Verhot:

olohuone ja keittiö: 3kpl, O&L; Corsair F5620/04, h. 252, 8,1m, tuplaleveä kangas, hinta 907,20€ +ompelu

makuuhuone: 2kpl O&L; Fado F5631/04, h. 252, 5,4m

hinta 540,- +ompelu

maahantuonti: Lauritzon Oy, 09-27 270 30

www.lauritzon.fi

Kaihtimet, alumiiniset sälekaihtimet ja valkoiset metalliset verhokiskot liukuineen 326,70 EUR + asennus 138,-

Kaihdinliike Sandberg Oy, Turku

www.kaihdinliikesandberg.fi

Keittiö Domus:

DOMUS ovi GVA kiiltävä valkoinen laminaatti, rungot valkoiset

Saarekkeen taso RST-taso, toimittaja Teräspöytä Oy Turku

Hana Damixa

Keittiön hinta: EUR 5.500,-

Domus Yhtiöt Oy,

tel 020 7100 415. anneli.mikkola@domus.fi

www.domus.fi

www.villa-keittiot.fi

Kodinkoneet:

Electrolux

astianpesukone ESL46010 899 ,-

Jääkaappi-pakastin (60/40)

ERN29651. Hinta on 1.105,- + kierrätysmaksu 18€.

Keraaminen keittotaso (ohjaimet uunissa)

EHC60020P = 539,-

Kiertoilmauuni (pöytätason alle asennettava)

EON32000X = 759,-

Höyrykuivausrumpu

Iron Aid EDI96150W 1.149,-

Pyykinpesukone (6 kg / 1400 kierroksen linkous)

EWF14470W = 659 ,-

Oy Electrolux Ab

Tuoteneuvontaa arkisin klo 8-16

Puhelin 0200-2662 / www.electrolux.fi

Makuuhuone:

tyynyt makuuhuoneeseen: 2kpl, 60x80, O&L; Stanza chenille F5690/07, 1,2m 115,20€ +täytteet 24,-+ompelu

maahantuoja: Lauritzon Oy

yövalaisimet: päädyn päälle: Tolemeo, 363,-/kpl

myynti: Sisustuksen Koodi Oy

Liukuovet makuhuone:

DOMUS tilajärjestelmän ovet TLW Lasi puhdas valkoinen 2.000,-

Eteinen:

DOMUS ovi GVA kiiltävä valkoinen laminaatti

Rungot valkoiset. EUR 1.470,-

Lue myös:

    Uusimmat