Kakkossijassa kiinni ollut Suomen joukkue hyytyi kolmanneksi naisten viestissä – Kerttu Niskanen kiusasi väkevästi Johaugia

Suomi on sijoittunut kolmanneksi naisten 4x5 kilometrin viestissä Lahden maailmancuphiihdoissa. Joukkueessa hiihtivät Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen, Laura Mononen ja Krista Pärmäkoski. Voittoon hiihti ylivoimaisella erolla Norjan joukkue.

Suomi oli kahden perinteisen osuuden jälkeen vahvasti kiinni kakkossijassa, mutta Ruotsi tuli kahdella vapaan osuudella takaa rinnalle ja ohi.

Suomen ankkurina hiihtänyt Krista Pärmäkoski pääsi matkaan noin kahdeksan sekuntia ennen Ruotsin Ebba Anderssonia. Osuuden puolimatkassa Andersson oli jo ajanut suomalaisen kiinni.

Ratkaisu nähtiin pian toisen kierroksen alkajaisiksi, kun Andersson pudotti Pärmäkosken kyydistään ensimmäisessä nousussa. Lopulta eroa Pärmäkoskeen kertyi lähes 17 sekuntia.

Norja vei voiton 43 sekuntia ennen Ruotsia. Suomeen eroa tuli minuutti.

Niskanen säväytti

Suomen perinteisen ensimmäisen osuuden hiihtänyt Johanna Matintalo toi Suomen vaihtoon kärjessä ennen Ruotsin Charlotte Kallaa ja Norjan Tiril Udnes Wengiä. Samassa nipussa hiihtivät vaihtoon myös Yhdysvallat ja Venäjä.

Toisella osuudella Norjan Therese Johaug karkasi odotetusti muilta jo ensimmäisellä 2,5 kilometrin lenkillä. Suomen toisen osuuden hiihtänyt Kerttu Niskanen ei kuitenkaan päästänyt norjalaistähteä helpolla, vaan hiihti vaihtoon 6,9 sekuntia Johaugista. Eroa Yhdysvaltoihin, Ruotsiin ja Venäjään kertyi Suomesta lähes 20 sekuntia.

Viestivoiton ratkaisi lopullisesta Helene Marie Fossesholm, joka repi kolmannella osuudella yli 50 sekunnin eron Suomen kolmannen osuuden hiihtäneeseen Laura Monoseen ja minuutin eron Ruotsin Lovisa Modigiin.

Venäjä sijoittu neljänneksi ja Yhdysvallat viidenneksi.

Lue myös:

    Uusimmat