Jääkiekon SM-liigan jumbojoukkue Tampereen Ilves kärsi lauantaina jo yhdeksännen peräkkäisen tappionsa, kun Espoon Blues haki Tampereelta kolme pistettä 3-1-voitolla.
Ottelun ratkaisija oli Camilo Miettisen ketju, jossa laidoilla pelasivat Toni Mäkiaho ja Toni Kähkönen. Kähkönen viimeisteli espoolaisten kaikki maalit.
- Tänään oli loistava päivä. Kolme maalia erikoistilanteista. Edellisen kerran taisin tehdä kolme maalia yhdessä ottelussa viime keväänä Pelicansia vastaan, Kähkönen iloitsi.
Kähkösen maaleista kaksi syntyi ylivoimalla ja yksi alivoimalla.
Bluesin voitto ei tullut helpolla. Espoolaiset joutuivat taistelemaan pisteistä tosissaan.
- Iiro Tarkki pelasi maalilla loistavan pelin. Hän piti meitä pystyssä ottelun vaikeilla hetkillä, maaliseppo Kähkönen kehui Blues-vahtia.
Ilveksen kapteeni Pasi Määttänen pelasi uransa 700. runkosarjanottelun. Tupsukorvien maalia vartioi Jani Hurme. Selkävaivoista toipunut kanadalaissentteri Colby Genowaykin oli taas tupsukorvien riveissä.
Bluesin puolustaja Branislav Mezei sai kolmannessa erässä ottelurangaistuksen iskettyään päällään Ilveksen Masi Marjamäkeä.
Ilves-Blues 1-3 (1-1, 0-1, 0-1)
1. erä: 9.09 Johannes Alanen (Markus Seikola) 1-0, 16.47 Toni Kähkönen (Ville Lajunen-Toni Mäkiaho) 1-1 yv.
Jäähyt: 2.39 Jani Lajunen B 2 min, 5.35 Jaakko Pellinen I 2 min, 12.14 Branislav Mezei B 2 min, 14.53 Mikko Kuukka I 2 min.
2. erä: 25.50 Kähkönen (Miika Huczkowski-V Lajunen) 1-2 yv.
Jäähyt: 21.51 Jarkko Kauvosaari I 2 min, 24.55 Antti Bruun I 2 min, 27.38 jr I 2 min (kärsi Joonas Rask), 31.02 Erkki Rajamäki B 2 min, 33.27 Seikola I 2 min, 36.37 Joonas Rönnberg B 2+10 min, 37.17 Jussi Pesonen I 2 min.
3. erä: 42.52 Kähkönen 1-3 av.
Jäähyt: 41.23 Mezei B 2 min, 46.38 Stefan Öhman B 2 min, 47.49 Mezei B 25 min, 51.31 Pasi Määttänen I 2 min, 52.35 Ryan Glenn I 2 min, 52.35 jr B 2 min (kärsi Juuso Puustinen), 52.35 Mikael Kurki B 2 min, 56.52 Colby Genoway I 2 min, 57.43 Lajunen B 2 min, 58.16 Seikola I 2 min, 59.06 Genoway I 2 min.Jäähyt yhteensä: Ilves 12x2 min=24 min, Blues 9x2 min ja Joonas Rönnberg 10 min ja Branislav Mezei OR (25 min)=53 min.
Torjunnat: Jani Hurme I 5+9+2=16 poissa 57.43-58.16 ja 58.34-59.06, Iiro Tarkki B 8+16+13=37.
Tuomarit: Hannu Henriksson-Jari Leppäalho (Sami Laaksonen-Antti Suni).
Yleisöä: 4976.
(MTV3-STT)