Kahden isän surusta hyvää tekevä tempaus: Polkupyörällä Hollannista Helsinkiin

– Tempauksen suosio on merkki siitä, että suomalaisten arvot ovat kohdallaan. Turha kyynisyys on heitettävä nurkkaan, sillä kaikki hyötyvät – niin lapset kuin julkkiksetkin, sanoo professori Anne Birgitta Pessi Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.

Näkyvin ja pitkäkestoisin auttamistempaus on viime aikoina ollut Uusi Lastensairaala 2017 -hanke. Se on saanut niin miljoonalahjoituksia kuin lukemattomia yksittäisiäkin ihmisiä innostumaan auttamisesta.

– Tismalleen näin. Hanke on ollut hyvin näkyvillä mediassa ja saanut ihmisiä ja yhteisöjä liikkeelle. Kaikissa meidän tutkimuksissamme, jotka liittyvät rahan antamiseen hyvän asian äärellä, ovat sairaat lapset aivan ykkösenä, ja hyvä niin, Pessi toteaa.

– Myötätunto ja halu auttaa ovat meidän suomalaisten arvomaailmassa todella korkealla, ja tällainen tempausmainen kampanjointi on lisääntynyt. Se kertoo myös siitä, että meillä on huoli palvelujen tasosta. Hyvin harva tänä päivänä – jos kukaan –uskoo, että julkinen sektori enää pystyisi antamaan kaikille kaiken.

Ikävä hyväksi

Isät polkivat pitkän matkan Hollannista Saksan, Norjan ja Ruotsin kautta Suomeen tavarapyörillä.

Ronald Kneppers ja Robert Gerritsen ovat Suomessa naimisissa, mutta heitä yhdistää muukin asia. Molempien lapset ovat kuolleet syöpään. Robertin Max-Emil kuoli viisi ja puolivuotiaana vuonna 2010. Ronaldin tytär Lilia Isabelle kuoli vain puoli vuotta sitten kolmevuotiaana.

– Nyt ovat sekavat tunteet pinnassa. Olemme takaisin kotona, turvassa ja selvisimme tästä matkasta. On myös surullinen fiilis. Tuntui kuin olisimme polkeneet pilvissä ja nyt palasimme maan pinnalle. Tyttäreni oli kaksi vuotta täällä Lastenklinikalla, ja kuusi kuukautta sitten hän nukkui pois. Ja nämä kaksi vuotta ovat olleet raskaita, on täytynyt käsitellä elämän kielteisiä puolia, kertoo Ronald Kneppers MTV Uutisille.

– Toisaalta tunnen olevani rikas ihminen, sillä asun oikealla puolella maapalloa. Tyttäreni sai parasta mahdollista hoitoa juuri täällä Suomessa. Kyselin kaikki mahdolliset muut maat ja aina vastaus oli, että pysy siellä, siellä saat parasta hoitoa. Ammattilaiset kuitenkin sanovat, että tulevina vuosina ei ehkä ole niin ja tarvitsemme lahjoituksia. Siksi keräämme lasten syöpäjärjestö Aamulle rahaa.

– Toisaalta halusimme tempauksella tehdä vastapalveluksen, sillä olemme saaneet niin paljon. Ja totta kai tämä oli myös minulle suurta terapiaa. Jotenkin minulle fyysinen rasitus auttaa käsittelemään tyttäreni Lilian kuolemaa.

Valtava tunnevyöry

Vaimojen tapaaminen Lastenklinikan pihalla toi kyyneleet silmiin.  

Pitkän matkan Hollannista Saksan, Norjan ja Ruotsin kautta Suomeen isät polkivat tavarapyörillä. Viimeisellä etapilla Espoosta Helsingin Lastenklinikalle oli mukana kannustajia pääministeri Alexander Stubbia myöten. Lastenklinikan pihassa miehiä vastassa olivat tietysti myös vaimot ruusukimput kädessä. Jälleennäkeminen oli tunteellinen.

– Ihanaa saada hänet kotiin ja kaikki meni hyvin. Tunnevyöry on ollut valtava. Ymmärrän, että tämä koko projekti on ollut terapiaa miehelleni. Tyttäremme kun kuoli syöpään vasta puoli vuotta sitten. Tämä on rankkaa, mutta on vain pakko jaksaa. Meillä on onneksi toinen lapsi, joka pakottaa jaksamaan ja on otettava vain päivä kerrallaan, miettii Ronaldin vaimo Kaarina Kneppers.

– Tämä matka oli ihan uskomaton. Ihmiset olivat niin mahtavia ja vieraanvaraisia. Vaikea reissu, mutta myös iloinen. Oli kyyneleitä ja hymyä. Tukholmassa tapasin lapsen, jolla on sama syöpä kuin pojallani. Hän oli kuolemaisillaan. Se oli kova paikka ja toi Max-Emilin mieleeni. Hän kuoli vuonna 2010, kertoo Robert Gerritsen.

– Tuo tapaaminen Tukholmassa oli rankka ja sen jälkeen huusin ja purin tunteitani samalla kun poljin pyörällä. Lähtöpäivänä vielä siskoni kuoli ja mietin, lähdenkö lainkaan. Joten tämä oli kyllä tunteikas ja rankka reissu. Tänä iltana makaan vain sohvalla ja käyn saunassa, Gerritsen toteaa sujuvasti suomea ja englantia sekoittaen.