Kadonneen Milla Lehtosen ex-poikaystäväkin kadoksissa

16-vuotias Milla Lehtonen katosi maaliskuun 8.-9. välisenä yönä. Hänet on nähty viimeisen kerran ennen katoamista Jyväskylässä vuonna 1989 syntyneen entisen poikaystävänsä kanssa.

Poliisin mukaan myös tytön ex-poikaystävä on ollut kadoksissa samasta hetkestä lähtien, mutta tästä ei ole tiedotettu aiemmin julkisuuteen. Leppäsen katoamisesta ensimmäisenä kertoi Keskisuomalainen.

- Uskomme, että he ovat edelleen Suomessa. Tiedotamme asiasta lisää huomenna, kertoo komisario Markku Leppänen.

Rikoksen mahdollisuutta ei ole pystytty sulkemaan pois ja poliisin mukaan koko ajan huolestutaan tietysti lisää, kun aikaa kuluu.

- Kun 16-vuotias tyttö on jäänyt pois koulusta ja samoin aikuinen mies on poissa työpaikaltaan, niin kyllähän tässä huoli kasvaa.

Orivedeltä kotoisin oleva kaksikko yöpyi Jyväskylässä hotelli Cumuluksessa sinä yönä, kun he katosivat. Miehen auto löytyi hotellin läheistöltä.

Ketään ei ole kuultu tapahtumiin liittyen epäiltynä mistään rikoksesta, mutta poliisi on tehnyt tiedusteluja ja kuullut todistajia.

Poliisi ja kadonneiden omaiset jatkavat etsintöjä. Viranomaiset pyytävät soittamaan havainnot pariskunnan liikkeistä joko lähimmälle poliisille tai hätänumeroon 112.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat