Käärijä on kokenut samanlaisen, äkillisen kansansuosion, joka parhaillaan ympäröi KAJ:ta. Hän toivoo, että yhtye muistaisi aika ajoin myös levätä, toisin kuin hän omana viisuvuotenaan.
On kulunut kaksi vuotta siitä, kun koko Suomi kääriytyi vihreään, luukutti Cha Cha Chata ja eli kuukausitolkulla vahvaa Käärijä-huumaa.
Vantaalaisesta Jere Pöyhösestä, tutummin Käärijästä, tuli vuoden 2023 Uuden Musiikin Kilpailun myötä pikavauhdilla yksi Suomen suosituimmista artisteista ja kansan ykkösjulkkis. Meno sen kuin kiihtyi, kun hän sijoittui vuoden 2023 Euroviisuissa toiseksi ja sai osakseen valtavaa kansainvälistä suosiota.
Käärijä kertoo nyt MTV Uutisille, että viisukeväänä hänen mielensä ei aina pysynyt mukana kaikessa, mitä ympärillä tapahtui.
– Välillä tuntuu, että olen unohtanut paljon asioita, joita silloin tapahtui. Silloin tapahtui niin paljon, että mieli ei tietyllä tapaa pysynyt aina mukana, koska yritin selviytyä ja tehdä mahdollisimman hyvän suorituksen, hän kertoo.


