Horrible Bosses, USA 2011. Ohjaus: Seth Gordon. Käsikirjoitus: Michael Markowitz. Tuotanto: Brett Ratner, Jay Stern. Kuvaus: David Hennings. Leikkaus: Peter Teschner. Musiikki: Christopher Lennertz. Pääosissa: Jason Bateman, Jason Sudeikis, Charlie Day, Jennifer Aniston, Kevin Spacey, Jamie Foxx, Colin Farrell. Kesto: 99 min.
Seura tekee kaltaisekseen ja joukossa tyhmyys tiivistyy. Siinä saattaa hyvinkin piillä Kaameiden pomojen perimmäinen opetus.
Nick, Kurt ja Dale ovat parhaita kavereita, joita yhdistää sama ongelma: sadistinen pomo. Elämästä on tullut sulaa helvettiä, ja miesten mitta on täyttynyt lopullisesti. Pirullinen esimies (Kevin Spacey) vedättää Nickiä (Bateman) ja himokas hammaslääkäri (Aniston) kiristää Dalea (Day).
Myös ennen niin tyytyväisen Kurtin (Sudeikis) arki karahtaa karille, kun tapaturmaisesti kuolleen pomon narkkaripoika (Farrell) ottaa bisneksen hallintaansa. Kolmikon tilanne kärjistyy nopeasti mahdottomasta sietämättömään.
Dokaamisen lomassa syntyy kuningasajatus pomojen murhaamisesta. Apua tehtävään tarjoaa laitakaupungilta löytyvä ”murhakonsultti” (Foxx), jonka rohkaisemina miehet alkavat tuumasta toimeen.
Kaameat pomot kalastelee samoilla katsojavesillä kuin Kauhea kankkunen 2, Bad Teacher ja miksei myös Morsiusneidot. Viimemainittua ei tosin mielellään liittäisi samaan seurakuntaan muiden kanssa, sillä komediaviihteenä se painii omassa kategoriassaan. Laadun kategoriassa.
Seth Gordonin ohjaama ja Michael Markowitzin käsikirjoittama Kaameat pomot häviää vertailussa myös kahdelle muulle kreisikomedialle. Kankkusen ja Bad Teacherin tavoin se tähtää huumorillaan vesirajan alapuolelle mutta ilman sanottavaa menestystä.
Kaameiden pomojen idea on sinänsä hyvä, tarkasteleehan se tappamisen vaikeutta tilanteessa, jossa kukaan tehtävään osallistuvista ei vaikuta erityisen terävältä. Parhaimmillaan asetelma voisikin poikia koko tukun koomisia tilanteita.
Elokuvassa hilpeys rajoittuu yhteen innoittuneeseen kohtaukseen, joka näytellään Kurtin esimiehen luksuskämpässä. Tahaton pelleily kokaiinin kanssa naurattaa aidosti. Moukan tuurilla mennään. Reilun puolitoistatuntisen komedian iloksi kunnollisia naurun aiheita ei kuitenkaan riitä.
Leffa yrittää olla rivo, räävitön ja uskalias kuten genren mukaan kuuluu. Sen viljelemä alapään huumori ja räikeä asenteellisuus ovat heikkoudessaan vaivaannuttavia. Lopputulos on yhtä keskenkasvuisten kouhotusta ja kiroilua kohtauksesta toiseen. Saattaahan sekin tietysti jonkun mielestä olla hupaisaa.
Kuten lopputekstien taustalla pyörivistä kuvauspaikkamokailuista voi päätellä, on näyttelijöillä ollut mitä ilmeisimmin hauskaa elokuvaa tehdessään. Pokka on pettänyt toistuvasti. Harmi, ettei hauskuus ole välittynyt filminauhalle. Siitä ei voi näyttelijöitä syyttää, vaikka Jason Sudeikisia rasittavampaa koomikkotyyppiä on vaikea nimetä.
Sinänsä kelvot näyttelijät menevät hukkaan, kun käsikirjoitus pakottaa heidät yksiulotteisiin rooleihin. Eipä silti, saattaa joku Jennifer Anistonin nymfokarikatyyristä jollain oudolla tavalla jopa nauttia.
Teksti: Outi Heiskanen