K.H. Renlundin museolle Vionoja-kokoelman

Kokkolan K.H. Renlundin taidemuseo on saamassa huomattavan täydennyksen Vionoja-kokoelmiinsa. Kokoelmassa on noin 150 työtä: maalauksia, litografiaa ja piirustuksia.

K.H. Renlundin taidemuseo Kokkolassa on saamassa huomattavan täydennyksen Vionoja-kokoelmiinsa. Kaupunki on hankkinut yksityiseltä keräilijältä yhteensä noin 150 teosta käsittävän kokoelman taidemaalari Veikko Vionojan töitä. Kokoelmaan kuuluu maalauksia, litografiaa ja piirustuksia. Kaupan arvo on runsaat 336 000 euroa.

Taidemuseolla on jo entuudestaan 66 teosta käsittävä Vionoja-kokoelma. Nyt tehdyn kaupan myötä museoon tulee ajallisesti ja määrällisesti kattavin Vionojan töiden kokoelma, kertoo amanuenssi Paula Hyttinen K.H. Renlundin taidemuseosta.

Viime syksynä 91-vuotiaana menehtynyt Vionoja tunnetaan erityisesti pelkistetyistä pohjalaismaisemista ja interiööreistä. Hän oli tuottelias taiteilija, vaikka käyttikin työlästä ja aikaa vievää kerrosmaalaustekniikkaa.

Vionoja eli pitkän elämän ja hän maalasi elämänsä loppuvuosiin saakka.

Kokkolan kaupungin nyt hankkimaan yksityiskokoelmaan kuuluu 48 öljymaalausta, 50 litografiaa ja saman verran piirustuksia.

Kokoelma on ajallisesti hyvin kattava. Mukana on sekä taiteilijan opiskeluaikojen töitä että luomiskauden loppuajan töitä. Maalausten lisäksi kokoelmaan kuuluu suuri määrä piirustuksia. Piirustuskokoelman helmiin lukeutuu mm. neljä hiilipiirrosta käsittävä pelimannien muotokuvasarja 1970-luvulta. Vionoja tunsi Kaustisen pelimanneja ja piti itsekin paljon pelimannimusiikista, kertoo Hyttinen.

Myyjänä italialainen kustantaja

Kokoelma on hankittu Suomessa asuvalta italialaiselta kustantajalta Rolando Pieraccinilta. Hän on ollut Vionojan pitkäaikainen ystävä ja on kustantanut useita teoksia tämän tuotannosta. Myyjästä tuntui luontevalta tarjota kokoelmaa Kokkolan kaupungille ja K.H. Renlundin museolle, huomauttaa Hyttinen. Vionoja oli syntyjään Ullavalta Keski-Pohjanmaalta ja hän piti jatkuvasti yhteyttä kotiseutuunsa, myös Kokkolaan.

Mukana kokoelman hankkimisessa on ollut Kokkolan kaupungin lisäksi mm. Keski-Pohjanmaan kulttuurirahasto sekä paikallisia pankkeja ja yrityksiä. Kokkolan kaupungin osuus kokoelman hankintakustannuksista on noin puolet. Kokoelma sijoitetaan kuutta teosta lukuunottamatta K.H. Renlundin taidemuseoon.

Hyttisen mukaan taidemuseo ei kilpaile kokoelmallaan ullavalaisen Vionoja-säätiön kanssa. Museo ja säätiö toimivat yhteistyössä. Mm. ensi kesänä järjestettävä taiteilijan muistonäyttely on esillä sekä Kokkolassa että Ullavalla.

Nyt hankittu kokoelma on ollut deponoituna, eli tallennettuna taidemuseossa vajaat pari vuotta. Osa siihen kuuluvista töistä oli esillä Vionojan 90-vuotisjuhlanäyttelyssä. Kokkolan kaupunki kartutti Vionoja-kokoelmaa säännöllisesti kymmenisen vuotta 1980-luvun alusta lukien.

Aloitteen kokoelman perustamisesta teki tuolloin Keski-Pohjanmaan maakuntaliitto. Laman alettua taidehankinnat joutuivat karsintalistalle, eikä hankintamäärärahoja teosten ostamiseen saatu enää 1990-luvulla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat