D Team jatkoi jyväskyläläisten jääkiekkojoukkueiden huikeaa syksyä maanantaina Mestiksessä.
D Team nujersi väsyneiden joukkueiden kohtaamisessa kotikaukalossaan Vaasan Sportin maalein 3-2 rangaistuslaukauskisan jälkeen. Ottelu oli molemmille joukkueille kolmas neljän päivän sisään.
Sportin Markus Piispasen 2-2-maali kolmannen erän lopulla pakotti ottelun jatkoajalle, jolla ratkaisua ei nähty. Rangaistuslaukauskisan ainoa onnistuja oli D Teamin toisena yrittänyt Timo-Pekka Heikkinen. Yksi osuma riitti, kun kotijoukkueen maalilla torjunut Jarno Laitinen mitätöi vaasalaisten kolme yritystä.
- Fyysisesti ei ollut paras pelimme ja väsymys näkyi jaloissa. Kaksi pistettä on ihan ok, mutta maalipaikat olivat meille, joten kolmekin pistettä olisi kelvannut, D Teamin valmentaja Jukka Ahvenjärvi kertoi.
Jyväskylän kiekkoyleisöä on hemmoteltu viime aikoina, sillä kaupungin kahdella korkeimmalla sarjatasolla pelaavien joukkueiden 19 viimeisintä ottelua on päättynyt voitokkaasti.
D Teamin yhdeksän ottelun mittainen voittoputki on nostanut joukkueen kahden pisteen päähän Mestiksen kärkiryhmä Jukureista. Kymmenen voiton putkessa liihottava emoseura JYP sen sijaan jyrää SM-liigan kärjessä.
Lue myös:
D Teamin puolustuksessa liihottaa outolintu
Törmänen ymmällään Sportin surkeasta vierassaldosta
Sumo video id
Jääkiekko Mestis maanantaina:
D Team - Sport 3-2 rl. (1-0, 1-1, 0-1)
HeKi - Suomi U20 4-2 (2-0, 2-1, 0-1)
Jääkiekon Mestiksen seuranta Tulospalvelussa!
Sarjataulukko:
Jukurit 18 12 2 0 4 68- 38 40 D Team 20 11 2 1 6 67- 54 38 K-Laser 18 10 1 3 4 57- 47 35 Sport 21 7 4 3 7 59- 53 32 Jokipojat 19 8 1 5 5 66- 61 31 SaPKo 19 7 3 2 7 66- 61 29 LeKi 19 9 1 0 9 64- 63 29 KooKoo 19 7 3 1 8 55- 48 28 ----------------------------------------- K-Vantaa 18 8 1 1 8 50- 49 27 HeKi 19 7 1 2 9 58- 74 25 ----------------------------------------- Hokki 20 5 2 2 11 46- 70 21 TuTo 19 5 0 1 13 58- 78 16
Seuraavat ottelut: 9.11. KooKoo-Suomi20v, 10.11. TuTo-K-Vantaa, Hokki-K-Laser, SaPKo-Jukurit, LeKi-HeKi.
(MTV3)