Hangossa on tapahtunut vakava onnettomuus Poker Run-venetapahtumassa, kertoo merivartiosto. Kaksi venettä törmäsi toisiinsa Hangon Itäsataman edustalla.
Törmäyksessä on loukkaantunut kaksi henkeä, joista toinen vakavasti. Poliisi tiedotti myöhemmin iltapäivällä, että vakavasti loukkaantunut henkilö kuoli vammoihinsa.
Merivartioston mukaan onnettomuuden osapuolina oli yksi kilpavene, jossa oli yksi ihminen, ja huvivene, jossa oli neljä ihmistä. Onnettomuudessa oli osallisena kaikkiaan yhteensä viisi henkeä.
Tapahtumapaikalta kuvatuista videoista näkee, kuinka kilpavene nousi törmäyksen voimasta ilmaan.
Videoita onnettomuustilanteesta on nähtävissä Twitterissä.
Molemmat loukkaantuneet olivat huviveneessä. Vakavimmin loukkaantunutta henkilöä jouduttiin elvyttämään. Hän kuoli vammoihinsa.
– Siellä on elvytystoimet olleet käynnissä. Kaikki osalliset on saatu mereltä maihin ja useampia ihmisiä on viety sairaalaan, yleisjohtaja Tommi Salopelto Suomenlahden merivartiostosta kertoo MTV Uutisille.
– Onnettomuudessa mukana ollut huvivene on avonainen, kohtuullisen iso rib-vene, jonka pinnassa näkyy isoja jälkiä ja murtumia. Vene ei mennyt mitenkään kappaleiksi ja se kelluu vielä, Salopelto kertoo STT:lle.
Paljon pelastusyksiköitä paikalla
Pelastustoimiin osallistui lukuisia yksiköitä Suomenlahden merivartiostosta, pelastuslaitokselta, poliisista sekä vapaaehtoisesta meripelastusseurasta.
Lisäksi tehtävään hälytettiin lääkärihelikopteri ja rajavartiolaitoksen meripelastushelikopteri.
Tieto tapahtuneesta tuli meripelastuksen tietoon puoli yhdeltä iltapäivällä.
Hangossa on parhaillaan meneillään Poker Run-veneilytapahtuma. Tapahtuman sivuilla mainostetaan, että siellä näkee Suomen nopeimmat veneet ja vesijetit.
Merivartioston mukaan alueella oli kilpaveneiden lisäksi runsaasti muuta huviveneliikennettä.
MTV Uutiset tavoitti lyhyesti tapahtuman järjestäjän . Tapahtuma on keskeytetty.


