Juoksupitsa on lievä petos, johon syyllistyy Suomessa harva

Ravintolaskun maksamatta jättäminen on lievä petos, josta saa yleensä sakkorangaistuksen, sanoo ylikomisario Tuomo Lotta Helsingin poliisista.

Sakkoja jaetaan kuitenkin harvoin. Tänä vuonna Helsingin poliisin rekistereihin on kirjattu reilu kymmenen tapausta ja viime vuonna tapauksia oli 23.

Muun muassa Martina- ja Rax-ravintolaketjuja pyörittävän Restelin asiakkaista vain noin kaksi prosenttia syyllistyy ravintolapetokseen, arvioi Restelin ruokaravintoloiden ketjujohtaja Riikka Hynninen.

– Osa on selkeitä unohduksia, mutta joukkoon mahtuu myös tahallisuutta. Yleisempää on, että buffetissa yksi henkilö maksaa ja loput viisi tulevat samalla syömään ilmaiseksi.

Ravintolakarkurit ovat harvinaisia myös S-ryhmään kuuluvan HOK-Elannon ravintoloissa, joita ovat muun muassa Rosso ja Amarillo.

Toimialajohtaja Jouko Heinosen mukaan tapaukset kasaantuvat yleensä niin, että yksi ja sama ihminen kiertää eri ravintoloissa syömässä ilmaiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat