Julkkispromoottorin firma lopetti toimintansa

Kalle Keskisen Speed Promotion & Agency on lopettanut toimintansa. Yhtiö ilmoitti asiasta keskiviikkona tiedotteella.

Yhtiö ilmoitti keskiviikkona lopettaneensa toimintansa 18. päivä lokakuuta. Tiedotteen mukaan velkaisen yhtiön tilanne huonontui entisestään kesän aikana saneeraustoimenpiteistä huolimatta. Velkataakkaa lisäsivät kesän festivaalien ja konserttien odotettua huonompi lipunmyynti sekä useista peruuntuneista konserteista aiheutuneet kustannukset.

– Edellä mainituista syistä yhtiön saneerausmenettelyn jatkaminen tuli mahdottomaksi ja yhtiö on sen omasta toimesta lopettanut liiketoiminnot, tiedotteessa kerrotaan.

Pääasiassa musiikkitapahtumia järjestäneen Speed Promotion & Agency Oy:n talousvaikeuksista uutisoitiin laajalti keväällä. Toukokuussa yritys toimitti Pohjanmaan käräjäoikeuteen yrityssaneeraushakemuksen, jossa yhtiö kertoi uhkaavasta maksukyvyttömyydestä.

– Taloudellisesta taantumasta johtuen lippujen ennakkomyynti ei ole viime aikoina ollut riittävän vilkasta edellisiin vuosiin verrattuna. Tästä aiheutui yhtiölle valitettavia kassavajeongelmia, Speed Promotion & Agency Oy:n hallituksen puheenjohtaja sekä toimitusjohtaja Kalle Keskinen kertoi MTV3.fin Viihdeuutisille tuolloin.

Kesäkuussa puolestaan uutisoitiin, että verottaja hakee yhtiötä konkurssiin verovelkojen takia. Keskinen ihmetteli verottajan toimintaa asiassa, koska velkoja oli hoidettu suunnitelman mukaisesti.

– Ihmettelen suuresti, että verottaja teki päätöksen konkurssihakemuksesta vasta sen jälkeen, kun haimme saneerausta. Siihen saakka olimme hoitaneet velkojamme aikataulun mukaisesti, promoottori sanoi kesäkuussa.

Ensimmäinen Speed Promotionin Suomeen tuoma artisti oli 50 Cent, joka esiintyi Helsingissä marraskuussa 2006. Sitä ennen Keskinen oli järjestänyt Seinäjoen Vauhtiajoja. Viime kesänä yhtiön järjesti Helsinki Live -tapahtuman, jonka pääesiintyjänä nähtiin Guns N´Roses.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat