Julkisuuden myrskyyn joutunut Jokereiden päävalmentaja Lauri Marjamäki: "Osaamiseni ei riitä keskustelemaan kaikista asioista"

6:36
KHL perui Jokereiden kauden avausottelun – helsinkiläisjoukkueelle tuomittiin tappio

Helsingin Jokereiden päävalmentaja Lauri Marjamäki on tuskin koskaan valmistautunut uuteen sarjakauteen tällaisissa olosuhteissa. Koronavirus rajoittaa jokapäiväistä toimintaa, ja ympäröivä yhteiskunta vaatii vastauksia muuhunkin kuin ylivoimapelin tehokkuuteen.

Kun koronavirus keskeytti pudotuspelit keväällä, Jokerit oli juuri pudottanut Lokomotiv Jaroslavlin ja valmistautui arkkivihollisensa Pietarin SKA:n kohtaamiseen. Marjamäen mukaan joukkue pelasi kauden parasta jääkiekkoa oikealla hetkellä.

– 26 vuotta olen ehtinyt valmentaa ja monenlaisissa tilanteissa olla, mutta kieltämättä viime kauden päätteeksi kaksi viikkoa potkittiin kiviä ja pärrättiin, kunnes hyväksyi tilanteen ja oli pakko rauhoittua, Marjamäki kertoi tiistaina etäyhteyden välityksellä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

– Haastavaa oli sekin, että kun intoa piukassa palattiin uuden kauden kimppuun, korona oli vieläkin päällä. Sen lisäksi tuli kaikki kauden avausotteluun liittynyt.

Jokerit tiedotti perjantaina pelaavansa kotiottelunsa pitkään vallinneesta epätietoisuudesta huolimatta Helsingissä Hartwall Arenassa. Tieto oli suuri helpotus koko seuralle.

– Kun kuulimme, että saamme pelata kotona Helsingissä, kaikilla oli hymy korvasta korvaan. Jokainen voi kuvitella, millaista olisi pelata (kotiottelut) tuolla jossain muualla.

Tapaus Valko-Venäjä

Leijonien entisen päävalmentajan ympärillä nousi mylläkkä kolme viikkoa sitten, kun hän Valko-Venäjän tilanteesta ja Jokereiden mahdollisesta vierasottelusta Minskissä kysyttäessä totesi MTV Urheilulle, ettei ole asialle "hirveästi korvaa lotkauttanut”. 

– Kaikista tärkeintä on, että kaikilla on täällä maailmassa hyvä olla ja elää. Ensimmäiseen harjoituspeliin oli aikaa kaksi päivää, kun Valko-Venäjän tilanteesta kysyttiin. En kunnolla edes muistanut, ketä vastaan pelaamme ensimmäisessä pelissä. En ollut miettinyt koko asiaa. Ajatukset olivat täysin Jukurit-ottelussa.

– Aikamoiset aallot nousivat, kun sanoin, etten ole ehtinyt miettiä asiaa yhtään. Minulla on kuitenkin täysi työ huolehtia Jokereiden työhyvinvoinnista ja siitä, että menestymme ensi kaudella.

Marjamäki oli väsynyt ja vastahakoinen puhumaan viime viikon tapahtumista, jotka johtivat Jokereiden ja Dynamo Minskin välisen kauden avausottelun peruuntumiseen ja helsinkiläisille siitä julistettuun 0-5-tappioon.

– Pelaajat ja kaikki muut olivat lähdössä bussilla lentokentälle, kun viisi minuuttia ennen lähtöä tuli päätös. Alivoimapalaveri oli vielä käynnissä ja osa istui jo bussissa. Seuran puolelta tuli tieto, että KHL:ään oli oltu yhteydessä ja peli siirretään. Se oli viimeisin tieto, jonka saimme. Viisi tuntia myöhemmin kuulimme, että olimme hävinneet ottelun 0-5. Se on nyt kuitenkin mennyttä ja katseet eteenpäin.

– Lopullinen päätös tehtiin turvallisuussyistä. Se on kaikista tärkein asia. Tämä on kuitenkin vain jääkiekkoa. Se on kuitenkin käsitelty, fokus on nyt vain urheilussa - ja hyvä niin, Marjamäki tiivisti.

"Elämä on ihmisen parasta aikaa"

Yhteiskunnalliset aiheet ovat ottaneet urheilujoukkueiden pukukopeissa kulmapaikan - osittain kutsumatta. Pelaajilta ja valmentajilta odotetaan aiempaa valveutuneempia näkemyksiä haastaviin ja tulenarkoihin poliittisiin kysymyksiin. Marjamäki painottaa mielipiteen vapautta.

– Hyvä, että asioihin otetaan kantaa, mutta kyllähän tällä hetkellä pelaajilta ja valmentajilta vaaditaan aika paljon. Minunkin tärkein tehtäväni on valmentaa ja varmistaa, että joukkue voi hyvin sekä pelaa ja harjoittelee laadukkaasti. Siinä kaikessa on jo täysi tekeminen. Välillä tuntuu, että kysellään asioista, joihin ei välttämättä edes kompetenssi riitä.

– Henkilökohtaisesti on sanottava, että osaamiseni ei riitä keskustelemaan kaikista asioista. En seuraa niin tarkasti esimerkiksi politiikkaa, enkä ole missään sosiaalisen median kanavassa mukana. Mielestäni jokaisen tulee saada päättää itse, kuinka paljon on esillä tai ei ole, Marjamäki sanoi.

– Toivottavasti maailmassa pysyy rauha ja ihmisiä kohdellaan niin kuin ihmisiä pitää kohdella. Kaikki varmasti ymmärtävät sen peruslähtökohdan. Elämä on ihmisen parasta aikaa, joten toivotaan, että kaikilla on sellainen ympäristö, että jokapäiväisestä arjesta on mahdollista nauttia. Uskon positiiviseen ajatteluun ja iloon, joiden avulla arkea on mukavampi viettää missä tahansa. 

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja