Jukka Sauso sai yllätyskutsun A-maajoukkueeseen

Sauso, FC Hämeenlinna 2004
Sauso, FC Hämeenlinna 2004Veikkausliiga
Julkaistu 06.10.2005 17:06

Jukka Sauso, 23, on yksi kolmesta suomalaispelaajasta, jotka ex-maajoukkuevalmentaja Jukka Ikäläinen on houkutellut Göteborgiin pelaamaan Allsvenskanissa Örgryte IS:n riveissä.

- Kyllä tämä kutsu MM-karsintapeliin oli yllätys, mutta samalla positiivinen asia oman uran kannalta, Sauso sanoo nyt Helsingissä kaksi päivää ennen Romanian kohtaamista.

Päävalmentaja Jyrki Heliskoski on hänelle tuttu mies, joka kehua retostelee nuorta topparia.

- Olimme Slovakiaa vastaan 1999 häviöllä 0-2 ja aikaa oli 10 minuuttia. "Jugi" tuli vaihtopenkin eteen "uimaan koiraa" eli käsiä pyöritellen anoi vaihtoa satutettuaan nilkkansa. Saimme kulmurin ja määräsin hänet vain ylös erikoistilanteen mieheksi, Heliskoski muistelee mieluista yhteistä kokemusta.

- "Jugi" tekikin tärkeän vierasmaalin 2-1 ja juoksi tuuletuksen kohti keskikenttää lujempaa kuin kertaakaan ottelussa samalla nilkan unohtaen.

Heliskosken nuoret voittivat oman kotiottelun samoin luvuin 2-1 sekä seuranneen rangaistuspotkukilpailun ja selvisivät EM-kisoihin.

- Näistä EM-kisoista Suomi meni sitten Argentiinan MM-kisoihin 2001, Heliskoski kertoo tyytyväisenä nuorten maajoukkueen saavutuksista.

Nyt hän sanoo Sauson uran edenneen näin pitkälle, että mahdollisesti pääsee jo haistelemaan ruohoa miesten MM-karsintatasolla.

- Ja ruoholla en tarkoita asematunnelin ruohoa. Jugilla on fifty-fifty -mahdollisuus päästä avaukseen, "Jyrä" pohtii värikkääseen tapaansa.

Sauso aloitti uransa Vaasassa, jossa jalkapallo oli välillä vaihtua sulkapalloon. Ikäläinen nosti hänet VPS:n liigamiehistöön, ja viime vuonna nuorukainen sai putoamisesta huolimatta FC Hämeenlinnassa taas hyvää pääsarjakokemusta.

- Jugilla on kaikki oleellinen eli hän on nopea liikkuja, myös taito ja pelinluku ovat kohdallaan, Heliskoski ylistää.

Örgrytessä Sauso on pelannut hyvän kauden. Siihen tuli neljän ottelun katkos loppukesästä, kun nilkan nivelsidevamman parantuminen otti kuukauden ja aiheutti Allsvenskanin maaottelutauosta huolimatta neljän ottelun huilin.

- Nyt ehdin tervehdyttyäni pelata jo toiset neljä peliä, kun tuli tämä mieluisa kutsu, Sauso sanoo vaatimattomasti.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo