Suosittu reggaemuusikko Jukka Poika tarjoaa musiikillaan hurmosta myös MM-kisoihin.
MTV3:n Huomenta Suomen lähetyksessä vierailtiin perjantaiaamuna keskellä MM-huumaa Hartwalla Areenalla. Nina Rahkolan haastateltavana lähetyksessä nähtiin suosittu laulaja Jukka Poika.
– En ole mikään peluri, jonkun verran olen pienempänä käynyt luistelemassa, mutta en enää aikuisiällä niin. Tykkään seurata MM-kilpailuja, muusikko kuvaili omaa suhdettaan jääkiekkoon.
Hyvän mielen reggaehiteistä Silkkii ja Älä tyri nyt tunnettu laulaja uskoo musiikin sopivan myös Leijonien kannustamiseen, onhan artistin kappaletta popitettu myös kiekkosankareiden pukuhuoneen puolella.
– Toivon, että musiikkini pehmentää fiilistä sopivasti, mutta ei liikaa. Toissa vuonna joukkueen pukuhuoneessa oli Mielihyvää-kappale soinut, Jukka Poika tietää kertoa.
Artisti myös kokee, että sekä muusikon että urheilijan ammatissa on yhtäläisyyksiä muun muassa viihdyttämisen saralla. Katso videolta Jukka Pojan haastattelu kokonaisuudessaan.
HUOMENTA SUOMI MTV3-kanavalla arkisin klo 06.25.
(MTV3)