Jukka Jalonen puolusteli Karjala-turnauksen paikkaa – nosti esille yhden yksilön Leijonista

Leijonien päävalmentajan Jukka Jalosen mielestä Karjala-turnaus oli paikallaan, vaikka turnaus olikin etukäteen kovan kyseenalaistuksen kohteena. Jalosen mukaan valmennusjohto sai tärkeää tietoa pelaajista, joista Jalonen nosti esiin yhden yksilön.

Leijonien osalta Karjala-turnaus päättyi voittoon, kun se nousi sunnuntain ottelussa Ruotsia vastaan kahden maalin takaa ohi ja 3–2-voittoon.

– Joukkueesta löytyi luonnetta ja sitkeyttä. Opimme pikkuhiljaa tässä kolmen ottelun aikana pelaamaan kansainvälistä jääkiekkoa. Askel kerrallaan, niin yksilöinä kuin joukkueena. Meillä oli paljon uusia pelaajia, joille tämä taso oli vieras. Otti oman aikansa, että he ymmärsivät, miten heidän pitää olla joka vaihdossa skarppina ja hereillä. Siellä ei voi yhtään huokailla, ihmetellä ja nukahdella. Jos niin tekee, vastustaja saa tontteja. Menimme siinä koko ajan eteenpäin, Jalonen mietti MTV Urheilulle.

– Näimme paljon uusia pelaajia ja näimme, miten he sopeutuvat kansainvälisen pelin vaatimuksiin. Sitä varten näitä pelejä pelataan. Pyrimme tietenkin voittamaan ja menimme sen suhteen prosessi koko ajan eteenpäin. Kevättä kohti mennään ja nämä kaikki ottelut ovat näyttöpaikkoja. Vahvasti arvioidaan, että miten kukin on onnistunut, Jalonen jatkoi.

Kuka yksilöistä nousi esille?

– Jos joku pitää sanoa, niin olen tyytyväinen siihen, miten (Sami) Rajaniemi pelasi, Jalonen sanoi.

Rajaniemi torjui viikonlopun Tshekki- ja Ruotsi-otteluissa.

Ennen turnausta Karjala-turnaus herätti kovaa kritiikkiä yleisen koronatilanteen ja sen johtamien erikoisjärjestelyjen takia.

Jalonen kuitenkin puolustelee turnauksen paikkaa.

– Ainakin mun silmälasien takaa tämä oli paikallaan. Saimme kolme kovaa kansainvälistä peliä ja saimme testattua pelaajia. Tämä oli erittäin hyvin järjestetty tapahtuma kaikin puolin. Uskon, että kaikki joukkueet olivat tyytyväisiä tähän. Ei ole mitään valittamista, Jalonen mietti.

Lue myös:

    Uusimmat