Juhannuksen sää ei täysin lohduton – osassa maata lähes 20 astetta ja aurinkoa: "Kesäkamppeet kannattaa ottaa mukaan"

Juhannuksen koleus riippuu sateista sekä siitä, missä päin Suomea sattuu olemaan. Sen mukaan on syytä suunnitella, lähteekö liikkeelle kumppareissa vai kesätamineissa.

– En nyt sanoisi, että tämä ihan lohduton juhannus on, toteaa MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Tämänhetkinen sadealue on lounaassa ja ensi yönä sateet leviävät maan keskiosaan, josta ne matkaavat pohjoiseen.

Pohjoisessa reilun kymmenen asteen hujakoille asettuvia lämpötiloja voi tosin kutsua jo hieman koleiksi.

– Kaakkois-Suomessa on ihan kiva aurinkoinen sää, reippaat 20 astetta, kertoo Rintaniemi aaton säästä.

Kokoille vihreää valoa

Matalapaine on siinä mielessä tervetullut, että se pyyhkäisee viimeisetkin metsäpalovaroitukset koko Suomen kartalta.

– Kokkoja pääsee polttelemaan koko maassa.

Juhannuspäiväksi maan etelä- ja itäosissa sää näyttäisi poutaiselta ja lämpötilat lähemmäs kahtakymmentä astetta.

Kumisaappaat vai sandaalit?

Jos suuntaa juhannusaattona maan länsi- tai pohjoisosaan, sateenpitävä varustus voi olla suositeltavaa, meteorologi neuvoo.

– Itäosaan voi varustautua kesäisemmällä varustuksella, aatto saattaa olla aika lämpöinen. Jos jää viettämään lomaa maakuntaan, niin ensi viikolla sää näyttää lämpenevän, eli kesäkamppeetkin kannattaa ottaa mukaan, Rintaniemi sanoi.

Katso loppuviikon sää 102 paikkakunnalle:


Lue myös:

    Uusimmat