Juhannuksena ainakin 12 kuolonuhria

Poliisia ovat juhannuksen aikana työllistäneet onnettomuuksien lisäksi pahoinpitelyt, ratti- ja ruorijuopot sekä häiritsevästi käyttäytyneet kansalaiset. Raumanmeren kuolemat vahvistuivat tapaturmiksi.

Juhannuksen aika on vaatinut tähän mennessä ainakin kaksitoista kuolonuhria.

Eilisiltana ampumavälikohtauksessa Mäntsälässä kuoli nuori mies. Surma tapahtui Mäntsälän Suurlavan tanssipaikan sisäänkäynnin edustalla. Noin puoli kymmeneltä illalla tapahtuneessa välikohtauksessa ammuttiin useita laukauksia, joiden seurauksena kuoli 18-vuotias helsinkiläismies. Poliisi on ottanut kiinni kolme miestä ja tutkii tapausta murhana.

Tänään henkilöautoa kuljettanut iäkäs mies kuoli kolarissa Ullavassa Pohjanmaalla. Henkilöauto ja kuorma-auto ajoivat nokkakolarin kantatie 63:lla Kaustisen ja Toholammin välillä. Kolarin syy on epäselvä. Alkoholilla ei poliisin mukaan ollut osuutta onnettomuudessa.

Köyliössä nuori polkupyöräilijä kuoli eilen illalla. 15-vuotias poika kääntyi suoralla tieosuudella kulkusuunnassaan vasemmalle, jolloin takaa tullut auto törmäsi häneen. Pyöräilijä kuoli välittömästi. Alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuudessa.

Juhannuspäivän aamuna vuonna 1980 syntynyt mies kuoli mönkijäturmassa Pohjanmaalla Vöyrillä.

Kolme nuorta miestä sai puolestaan surmansa Raumanmeren juhannusjuhlilla. Järvenpäässä löytyi juhannusaaton vastaisena yönä palaneesta romuautosta pahoin palanut vainaja.

Rauman kuolemat tapaturmia

Raumanmeren kuolemantapaukset ovat varmistuneet tapaturmiksi. Tänään tehty oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus vahvisti kuolinsyiksi tukehtumisen ja häkämyrkytyksen.

Vainajat löydettiin teltoista perjantaiaamuna. Parinkymmenen hengen teltasta löytynyt mies oli tukehtunut omaan oksennukseensa. Mies oli syntynyt vuonna 1986, ja hän oli kotoisin Turun seudulta.

Pienestä kupoliteltasta löydetyt kaksi miestä kuolivat häkämyrkytykseen, jonka aiheutti teltassa käytetty grilli. Molemmat olivat kotoisin Ikaalisista. He olivat syntyneet vuonna 1987.

Hukkumiskuolemia ainakin neljä

Hukkumistapauksia on raportoitu tänä juhannuksena neljä, mikä on pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna poikkeuksellisen vähän. Ylikonstaapeli Juhani Kontti Helsingin venepoliisista kertoo, että juhannuksena hukkuu yleensä kymmenestä 15:een ihmistä.

- Aika usein on ollut, että jos on nätti ilma, niin hukkuu enemmän, sateella hukkuu vähemmän. Että kyllä tämä on ollut yllättävää ainakin vielä, toteaa Kontti.

Tänä juhannuksena hukkumiskuolemia on raportoitu Luumäellä, Sodankylässä, Pieksämäellä sekä Ylitorniolla. Hieman alle 70-vuotias mies hukkui perjantaina Pieksämäellä mökkinsä rannassa. Luumäellä saunasta uimaan lähtenyt noin 60-vuotias mies hukkui eilen iltapäivällä.

Lisäksi Sodankylässä menehtyi mies myöhään eilen illalla hypättyään lautalta matalaan veteen. Nainen löydettiin hukkuneena tänään puolenpäivän aikaan Ylitornion Raanujärvestä.

Poiisi on myös etsinyt Sysmässä miestä, jonka uskotaan hukkuneen Ylä-Vehkajärveen. Etsinnät ovat olleet tuloksettomia, mutta poliisin mukaan mies on hyvin todennäköisesti hukkunut.

Myös Suomenlahden merivartiostolle on riittänyt töitä. Apua ovat tarvinneet muun muassa karille ajaneet ja paattinsa konevioista kärsineet veneilijät. Suuremmilta liikenneonnettomuuksilta on vältytty.

Pahoinpitelyjä ja ilkivaltaa

Poliisia ovat eri puolilla maata työllistäneet lisäksi pahoinpitelyt, ratti- ja ruorijuopot sekä häiritsevästi käyttäytyneet kansalaiset.

53-vuotiasta miestä puukotettiin hengenvaarallisesti vatsaan ja selkään Varkaudessa eilen aamulla. Puukottaja oli 40-vuotias nainen. Puukotus tapahtui yksityisasunnossa. Poliisi sai tekijän kiinni asunnosta. Alkoholilla oli osuutta tapahtuneeseen.

Varkauden poliisi pyytää myös vihjeitä kaupungin keskustassa ilmakiväärin kanssa liikkuneista pojista. Pojat ampuivat kiväärillä miestä jalkaan

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat