Juhani Salonius uusi valtakunnansovittelija

Julkaistu 23.01.1997 17:34

Uudeksi valtakunnansovittelijaksi on nimitetty varatuomari Juhani Salonius, 52. Hän työskentelee tätä nykyä TT:n Toimialaliittojen toimitusjohtajana. Salonius nimitettiin tehtävään määräaikaisesti, koska valtakunnansovittelija Jorma Reinin irtisanominen ei ole saanut vielä lainvoimaa. Reini on ilmoittanut, että hän valittaa irtisanomisestaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Salonius aloittaa uudessa tehtävässä huomenna.

Salonius on pitkän linjan työmarkkinamies, vaikka hän ei ole tunnettu suuren yleisön keskuudessa. Hän aloitti työnantajaleirin palveluksessa vuonna 1969.

Salonius on työskennellyt eri tehtävissä Suomen työnantajain keskusliiton ja sittemmin TT:n yleisessä ryhmässä, muun muassa toimitusjohtajana. Hän käväisi 1980-luvulla myös Partekin henkilöstö- ja tiedotusosaston apulaisjohtajana, mutta palasi työnantajain keskusliittoon tiedotus- ja järjestöosaston johtajaksi sekä pkt-asioista vastaavaksi johtajaksi.

Viime vuodet Salonius on toiminut TT:n Toimialaliittojen johtajana sen jälkeen, kun Työantajain yleinen ryhmä hajosi alakohtaisiksi liitoiksi. Toimialaliitot ry on tarjonnut näille liitoille erilaisia palveluja, mutta sillä ei ole ollut varsinaisia neuvottelutehtäviä.

Työmarkkinajärjestöt esittivät yksimielisesti Saloniuksen nimittämistä. Työministeri Liisa Jaakonsaari (sd.) hyväksyi tänään esityksen.
(STT)