Juha Ahokas putosi jatkosta

Julkaistu 24.08.2004 18:26(Päivitetty 24.08.2004 19:38)

Juha Ahokkaan urakka Ateenan olympialaisten kreikkalais-roomalaisen painin 120 kilon sarjassa jäi kahden ottelun pituiseksi.

Ahokas hävisi tiistain toisen ottelunsa Iranin Sajad Barzille jatkoajan jälkeen pistein 1-2. Nurmolaisella oli mahdollisuudet selviytyä jatkoon alkulohkosta, mutta se olisi vaatinut ylivoimaista pistevoittoa Barzista.

Ensimmäisessä ottelussaan aamupäivällä Ahokas kärsi tappion Unkarin Mihaly Deak-Bardosille pistein 0-3.

195-senttinen Barzi oli nurmolaiselle liian hankala vastus ylivoimaista pistevoittoa ajatellen.

-Minulla oli kyllä sellainen kutina, että kansa kohahtaa, kun pääsen heittämään, Ahokas kertasi ottelun ennakkotunnelmia.

Ahokas arveli, että iranilainen olisi ollut voitettavissa, mutta ylivoimaiseen pistevoittoon ei nyt ollut asiaa. Kolmen miehen lohkosta vain voittaja selvisi puolivälieriin, ja sen paikan nappasi lohkon musta hevonen Barzi. Aasian mestari ja kevään olympiakarsintaturnauksen voittaja kukisti ensin Unkarin Mihaly Deak-Bardosin jatkoajalla 3-1 ja pehmitti illalla vielä Ahokkaan.

Deak-Bardos taas kompastuskivenä

Juha Ahokkaan, 34, kohtalo ratkesi käytännössä jo aamulla, kun Ahokas ei pystynyt vastaamaan unkarilaisen rikkovaan ja hakkaavaan painityyliin lohkon avausottelussa. Moninkertainen MM- ja EM-mitalisti Deak-Bardos voitti kamppailun 3-0 tehtyään ensimmäisellä jaksolla kaksi pistettä vyörytyksestä ja puoli minuuttia ennen ottelun päätöstä vielä pisteen.

-Vyörytys on unkarilaisen bravuuri, Ahokas totesi, mutta vakuutti, ettei ottelu tuntunut toivottomalta voittaa edes 0-2-tappioasemassa.

Taktiikkana oli hakea heittomahdollisuutta pystypainista. Ongelma oli vain se, että Deak-Bardos tiesi täsmälleen, mitä varoa. Ahokas oli kukistanut hänet vuoden 2003 EM-loppuottelussa Belgradissa ristivyöheitolla jatkoajalla oltuaan sitä ennen 0-2-tappiolla. Normaalissa pystypainissa Deak-Bardos piti Ahokkaan kurissa, mutta nurmolainen käytti sääntöjen suomat taktiset mahdollisuudet hyväkseen.

-Jos kumpikaan ei ole tehnyt toisella jaksolla pisteitä, niin kahden peräkkäisen passiivisuusvaroituksen takia ei laitetakaan mattoon, vaan aktiivisempi saa päättää, kummalta puolelta hän haluaa ristivyötilanteen, Ahokas kertoi.

Ahokas otti itse kaksi passiivisuusvaroitusta ja muistutti tuomareille, että se tarkoittaa pystystä jatkamista mattoon komentamisen sijaan.

-Siitä tilanteesta olisi pitänyt ratkaista ja hankkia kolme pistettä, Ahokas harmitteli menetettyä tilaisuutta, joka kariutui unkarilaisen hyvään puolustukseen.

Ahokas jatkaa leikkauspöydän kautta

Juha Ahokas jatkaa painiuraansa Ateenan olympialaisten jälkeenkin, mutta 34-vuotiaan nurmolaisen on ensin käytävä sairaalareissulla. Ahokkaan vasemmassa olkapäässä on kolmen kohdan murtuma olkanivelessä ja se on korjattava ennen kuin viime vuoden Euroopan mestari voi taas tavoitella kärkisijoja.

-Leikkaussuunnitelma on jo tehty. Pitää vain löytää leikkaukselle aika, Ahokas kertoi olympialaisten toisen ottelun ratkettua ja turnauksen päätyttyä hänen osaltaan.

Ahokas sai pidettyä olkapäävammansa visusti salassa, sillä julkisuuteen ei levinnyt tietoa vamman vakavuudesta. Ateenassakin hän paini olkapää pitkäaikaisessa puudutuksessa.

-Kari Sulkko käsitteli olkapäähermot lämpökuumennuksella, jonka vaikutus kestää kuusi viikkoa. Olkapäässä ei ole kipuja, mutta mattopainissa on vaikeampaa tehdä liikkeitä toiselle puolelle, Ahokas selvitti vamman vaikutuksia.

Ahokas joutui pitämään keväällä kuukausien tauon varsinaisesta painiharjoittelusta. Se tarkoittaa melkoisen tasoituksen antamista muille, sillä painiliikkeiden hiominen on jokseenkin olennainen osa painijan valmistautumista ottelukuntoon. Ahokkaalta sellainen työ jäi sivuun helmikuun loukkaantumisesta kesäkuun puoliväliin.

-Painiminen ontui, Ahokas myönsi.

Muu harjoittelu kyllä onnistui, ja nurmolainen arveli voima- ja kestävyystasojensa olevan parempia kuin aikoihin. Se näkyi muun muassa jatkoajalle venyneessä ottelussa Iranin Sajad Barzia vastaan. Ahokas jaksoi hyvin yhdeksän minuuttia.

Ahokas joutui kevään aikana miettimään, olisiko hänen viisainta luopua kokonaan Ateenan-matkasta.

-Vaihtoehtona oli jättää olympialaiset tulematta tai yrittää kuntouttaa itsensä näin, Ahokas summasi.

Olkapäävamman lisäksi Ahokkaan ohjelmaan kuului keväällä myös polvitähystys, mutta polvi ei häntä enää kiusaa. Kunnossa on myös aiemmin vihoitellut selkä.

Turha jossitella

Ahokas ei halunnut jossitella olympiakisojen lohkoarvontaa ja ottelujärjestystä, mutta hiukan helpomminkin turnauksen olisi voinut aloittaa, kuin kohtaamalla neljä MM-hopeaa, yhden EM-kullan ja kaksi EM-hopeaa painineen vastustajan.

-Ei siinä auta kuin mennä matseihin. Tähän on varauduttu, Ahokas tuumasi hävittyään Unkarin Mihaly Deak-Bardosille 0-3.

Käytännössä Ahokkaan olympiaturnaus oli siis ohi kuudessa minuutissa. Kova kohtalo vuosien harjoittelun jälkeen.

-Olkapäävamman takia tiesin olla realisti sen suhteen, kuinka pitkälle voin päästä tässä turnauksessa, Ahokas sanoi, mutta arveli, että turnauksen päättyminen alkulohkoon saattaa silti tuntua mustalta, kun pääsee kämpille.

Suomalaispainijoista Ateenassa on vuorossa vielä Marko Yli-Hannuksela, Sydneyn hopeamitalisti. Ahokkaan mukaan "Myhi" on kovassa kunnossa ja vahva etenkin mattopainissa.

Kreikkalais-roomalainen paini: 120 kg:

A-ryhmä: Yannick Szczepaniak Ranska-Haykaz Galstyan Armenia 3-1, Haykaz Galstyan Armenia-Rafael Barreno Venezuela 9-3, Yannick Szczepaniak Ranska-Rafael Barrono Venezuela 10-0.

B-ryhmä: Mihaly Deak-Bardos Unkari-Juha Ahokas Suomi 3-0, Sajad Barzi Iran-Mihaly Deak-Bardos Unkari 3-1, Sajad Barzi Iran-Juha Ahokas Suomi 2-1.

C-ryhmä: Khasan Baroev Venäjä-David Vala Tshekki 5-0, David Vala Tshekki-Andrei Chekhauskoi Valko-Venäjä 3-0,

D-ryhmä: Mijail Lopez Kuuba-Yuriy Yevseychyk Israel 5-0, Yekta Yilmaz Gul Turkki-Yuriy Yevseychyk Israel 3-0.

E-ryhmä: Eddy Bengtsson Ruotsi-Mirian Giorgadze Georgia 3-0, Georgiy Tsurtsumia Kazakstan-Xenofon Koutsioumpas Kreikka 2-2, Mirian Giorgiadze Georgia-Georgi Tsurtsumia Kazakstan 2-2, Xenofon Koutsioumpas Kreikka-Eddy Bengtsson Ruotsi 5-0.

F-ryhmä: Rulon Gardner USA-Mindaugas Mizgaitis Liettua 3-0, Serguey Moreyko Bulgaria-Marek Mikulski Puola 2-0, Rulon Gardner USA-Sergei Moreyko Bulgaria 1-1, Mindaugas Mizgaitis Liettua-Marek Mikulski Puola 3-0.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Olympialaiset